Kymmenisen vuotta sitten vietin pääsiäistä tyttöystäväni mökillä Pohjois-Karjalassa. Sain siellä idean novelliin nuorestaparista, joka, yllätys yllätys, viettää pääsiäistä mökillä. Novelli sittemmin julkaistiin nimellä Pajunkissat esikoiskirjassani 2008. (Novellin tapahtumat eivät kaikki ole täysin fiktiivisiä. Henkilöiden nimet on muutettu, paitsi koiran). Keväällä 2009 novelli oli ylioppilaskirjoitusten aineistona äidinkielessä ja kirjallisuudessa.

Nyt luin suomen kielen tutkijan kielitieteellisen analyysin Pajunkissoista SKS:n artikkelikokoelmasta Dialogi kaunokirjallisuudessa.

Jossain siinä välissä ehdin naida sen tyttöystävän.

Dialogi kaunokirjallisuudessa (toim. Aino Koivisto & Elise Nykänen) ilmestyi viime vuoden lopulla.

Artikkelikokoelma lähestyy kaunokirjallista dialogia kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen menetelmin. Poikkitieteellinen teos nostaa esiin vähän tutkitun kerronnan esitysmuodon ja valaisee sitä useista, toisiaan täydentävistä näkökulmista. Teoksen artikkelit ovat tapaustutkimuksia, jotka tarkastelevat yksityiskohtaisesti yhden tai useamman kaunokirjallisen teoksen dialogeja.
Kirja on laaja suomenkielinen esitys kaunokirjallisesta dialogista. Se tarjoaa uusia teoreettis-menetelmällisiä malleja dialogin tutkimukseen ja tuoretta tietoa kaunokirjallisen dialogin ilmiöistä.

Dialogi kaunokirjallisuudessa sisältää yhdeksän artikkelia, muun muassa tutkielman ohipuhumisesta Juha Seppälän novelleissa (ja miten nämä kuvastavat realistista, modernistista ja toisaalta postmodernista todellisuuskäsitystä), parikin analyysia Marja-Liisa Vartion teoksista sekä kokoavan artikkelin fiktiivisestä puheesta Näkökulmia kaunokirjalliseen dialogiin.

Mikko Rimminen joskus kertoi istuneensa kirjallisuustieteen luennolla, jonka aiheena oli hänen oma kirjansa. Oli vähän jännittänyt. Jotain pelottavaa siinä onkin, että ammattilainen ruotii tekstiäsi tieteellisellä tarkkuudella. Helsingin Yliopiston suomen kielen lehtori Markku Haakana tekee mikroanalyysin Pajunkissoista kielen- ja keskusteluntutkijan näkökulmasta. Näkökulmia on kolme: miten tekstissä osoitetaan, että kyse on puheesta ja dialogista; miten luodaan tuntu puheesta; miten dialogi kuvaa puhujien välistä vuorovaikutusta.

Huojentavaa huomata, että olin samaa mieltä hänen tulkintojensa kanssa. Esimerkiksi kun Karhu saunassa korjaa itseään ”Aika sopivaa kun on pitkäperjantai. Eiku eilen oli”, Haakana tulkitsee päivien sotkemisen kertovan tapahtumien ajankohdasta kuten minä sen itsekin näin. Mökillä aika menettää merkityksensä pääsiäisenäkin, jos on sillä tavalla kuin Karhu sanotaanko teologisesti hapuileva. Karhun ja Ellan harjoittamat lukuisat roolileikit kursivoituine leikkiäänineen oli tulkittu aivan kuten ne olin ajatellutkin. Artikkelissa myös tehdään tämän roolileikittelyn pohjalta hieno kokonaistulkinta novellista suhteen kuvauksena, analysoidaan heidän pariskuntuuttaan. 

Artikkelissa oli huomattu vaihtelevuus kirjoituskäytännöissä, joka em. Karhun repliikissäkin näkyy: ’kun’, mutta ’eiku_’. Siitä, miksi käytän puhekielisessä repliikissä kirjallisempaa muotoa ’kun’ (vrt. puhekielinen ’ku’), olen kirjoittanut täällä. Sen sijaan en kyllä muista huomanneeni ajatella, että ’eiku’ olisi pitänyt samassa linjassa kirjoittaa ’eikun’, joten tätä voisi pitää stiplunani.

Kiitokset FT Haakanalle työstä ja ymmärtämisestä. Dialogia kaunokirjallisuudessa voin suositella etenkin akateemisesti suuntautuneille kirjallisuuden ystäville.

*

Dialogista olen kirjoittanut blogissani täällä ja täällä.

Edit. Pitää varoa sanojani, etten auta lukiolaisia, jotka etsivät Pajunkissat-harjoitustehtävään valmiita analyyseja.