Mitä nistit opettavat edistyksestä

Tässä asia, joka jatkuvasti mietityttää minua: Miten edistykseen uskovat ihmiset selittävät katukuvamme, sen miltä tavalliset ihmiset näyttävät nykyään? Voivatko he vertailla nykyihmisten pukeutumista menneeseen, vaikkapa 1950-lukulaiseen ja uskoa silti, että kaikki on nyt paremmin kuin ennen?

Tältä näytettiin sotakorvauksia maksaneessa Helsingissä. Ihmiset junalaiturilla puolentoista minuutin jälkeen näyttävät melko kunnioitettavilta.

Tähän on tultu:

http://www.hel-looks.com/20130511_02/

Onko nykyään paremmin? Vaatii vuosia kestävän yliopistollisen korkeakoulutuksen, että pystyy uskomaan johonkin niin omituiseen. Jos Roswellissa aikoinaan vierailleet alienit palaisivat nyt uudestaan maan pinnalle, he varmasti hämmästelisivät muutosta. Mitä kamalaa on tapahtunut näille ihmisille ja heidän yhteiskunnalleen?

Tapahtui tietysti vapautus asiallisen pukeutumisen ahdistavista kahleista. Olen kirjoittanut tästä aiemmin mm. täällä.

Kirjallisuus ei pysty täysin havainnollistamaan tätä muutosta. Hahmojen vaatetusta ei tietenkään aina kuvata, koska se on aikaa vievää ja koska aikalaislukijat osaavat muutenkin vaatettaa heidät päässään. Hankalaksi tämä muuttuu silloin kun luemme vanhempaa kirjallisuutta emmekä ymmärrä sitä katastr edistystä, joka vaatetuksessa tässä välissä on tapahtunut.

Seuraa kohtaus William S. Burroughsin romaanista Nisti vuodelta 1953. Beatnik-isä Burroughsin kirja kuvaa narkkareita. Sen päähenkilöt ovat syrjässä yhteiskunnasta omistautuneet huumeiselle elämäntavalleen, jonka he rahoittavat rikoksilla ja juoppojen ryöstämisellä. Kohtauksessa minäkertoja ja hänen kaverinsa Gains aikovat vetäytyä New Yorkissa maisemista, koska epäilevät huumepoliisin olevan heidän jäljillään. He tekevät vielä viimeisen myyntikeikan tienoolla. Doolie ja Izzy ovat heidän nistikavereitaan.

Heti tullessamme tapaamispaikalle Doolie erkaantui muista ja juoksi meidän luoksemme täyttä vauhtia kiskoen päältään kaksiväristä urheilupusakkaa. Jalassaan hänellä oli jonkinlaiset sandaalit tai tohvelit.

”Antakaa mulle neljä kapselia tästä takista”, hän sanoi. ”Mä olen ollut vuorokauden ilman.”

Vieroitusoireinen Doolie oli vastenmielinen näky. Persoonallisuuden kuori oli poissa, kamaa janoavat solut olivat syövyttäneet sen. Joidenkin kuvottavien hyönteismäisten elintoimintojen liikuttamat sisälmykset ja solut näyttivät purskahtavan ihon läpi minä hetkenä hyvänsä. Hänen kasvonsa olivat sameat, tunnistamattomat, samaan aikaan sekä kuivuneet että turvonneet.

Gains antoi Doolielle pari kapselia ja otti takin. – –

Vieressä hiljaa seissyt Izzy oli katsellut Doolieta inhoten. ”Jeesus sentään!” hän sanoi. ”Sandaalit!”

Toiset kuhisivat ympärillä työntäen käsiään meitä kohti kuin aasialaiset kerjäläiset. Kellään ei ollut yhtään rahaa. Sanoin: ”Ei luottoa”, ja aloimme kävellä pois. He seurasivat meitä vikisten ja nykien meitä hihoista. ”Yks laaki vaan hei.”

Kieltäydyin ja jatkoin matkaa. He putosivat kannoiltamme yksi toisensa jälkeen. Kävelimme maanalaiseen ja kerroimme Izzylle, että aiomme vetäytyä.

”Hitto”, hän sanoi. ”En voi moittia. Sandaalit, ei jumalauta!”

Onko nyt siis niin, että sandaali, tuo suosituin kesäjalkineemme, oli 50-luvulla narkkareidenkin mieliä järkyttävä osoitus mitä syvimmästä rappiosta?

Kenkiä 1950-luvulla ja nyt

Lukijan täytyy nyt muodostaa kantansa näihin jalkineisiin.

Onko kyseessä vain harmiton muutos, jossa yksi tapa pukea jalka on korvattu toisella, ihan yhtä hyvällä? Tämä kanta olisi relativismia: pukeutuminen ei kerro mitään kantajastaan, ja yksi tapa pukeutua on ihan yhtä hyvä kuin toinenkin. Kaunis ja ruma eivät vaikuta ihmisiin, ja oikeastaan niitä ei voi edes määritellä, ja vaikka voisikin, olisi väärin pitää toista parempana.

Vai onko kyseessä rappio, joka osoittaa, että standardit ovat romahtaneet, eikä tästä(kään) asiasta enää välitetä? Tämä kanta olisi kehityspessimistinen.

Vai onko tämä sittenkin edistystä: käsintehdyt nahkakengät olivat ehkä jotenkin niin ahdistavan rajoittavia, kun taas sandaaleissa varpaat ovat vapaat ilmaisemaan itseään yksilöllisellä tavalla?

Mutta. Tähän Jaakko Yli-Juonikkaan suomennokseen vuodelta 2003 on osunut erityisen kuvaava käännösvirhe. Kohtaus jatkuu nimittäin välittömästi näin:

Bill Gains tutki urheilupusakkaa asiantuntijan silmin. ”Siitä pitäisi irrota helposti kymmenen taalaa”, hän sanoi. ”Tiedän räätälin joka ompelee tän repeämän.” Yksi tasku oli hieman rikki. ”Mistä Doolie sai tämän?”

”Brooks Brothersilta omien sanojensa mukaan. Mutta se on tyyppi joka sanoo, että se varastaa pelkästään joko Brooks Brothersilta tai Abercrombie&Fitchiltä”.

Suomennoksen ”kaksivärinen urheilupusakka” on alkuperäisessä ”two-tone sports jacket”. Suomeksi ”sports jacket” on irtotakki tai pikkutakki. Se on siis leikattu kuten puvun takki, mutta on kankaaltaan, kuosiltaan ja väreiltään asteen rennompi, vapaa-ajan vaate. Sen kanssa käytetään housuja, jotka tuolloin olivat useimmiten villasta, esim. flanellista tai tweedista, nykyään yleensä puuvillasta. Irtohousut ovat selvästi erilaiset kuin takki, koska asun ei ole tarkoitus näyttää puvulta.

Brook Brothers on vuodesta 1818 lähtien tehnyt laadukkaita klassisia vaatteita Amerikan keski- ja yläluokan miehille. (Abercrombie & Fitch oli vielä tuolloin laadukas BB:n tapainen ns. ivy league -tyylin luottovalmistaja.) Kuvassa Brooks Brothersin irtotakki 1950-luvulta, sellainen jonka arvotietoinen nisti Doolie olisi saattanut keikata:

Valokuva Brooks Brotherin mainoksesta kirjan kirjoittamisvuodelta:

Vasemmalla kaksirivinen ruskea irtotakki harmaiden (flanelli)housujen kera; oikealla kaksi tyylitietoista veijaria irrottelemassa 50-luvun tyyliin. ”Two tone” voisi kuvata oikeanpuoleisimman herran ruututakkia.

Double Breasted Sports Jacket

Dooleyn näpistämä takki onkin siis villakankainen, tuolloin vielä Amerikassa käsintehty laadukas vaate, joka kestää isältä pojalle. (Helposti revennyt tasku saakin Gainsin epäilemään takin aitoutta.)

Yli-Juonikkaan 2000-luvun versio ”urheilupusakka” taas synnyttää nykylukijassa kuvan jostain tällaisesta aasialaisen koneen ja lapsen yhteistuotoksesta:

Nykyään näitä urheilupusakoita käyttävät tasa-arvoisesti niin nistit kuin tavallisetkin ihmiset. Mutta ehkä se on edistystä.

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Mitä nistit opettavat edistyksestä

  1. Kas! Kiitos oikaisusta. Olen ollut näemmä kiusallisen köykäisin eväin liikkeellä kymmenen vuotta sitten.

  2. Paluuviite: Nappikauluksen platoninen idea | Joonas Konstig

Kommentointi on suljettu.