Oliko ennen paremmin, vai onko kehitys menossa kohti valoisampaa tulevaisuutta? Riippuu maailmankatsomuksesta. Koska taannoista postaustani nykykirjailijoiden maailmankatsomuseroista ei tunnuttu ymmärrettävän (oma katsomus on hankala tuntea, koska sitä varten pitäisi tuntea se toinenkin), jatkan aiheesta. Kuvailen tässä maailmanhistoriat fiktiivisen liberaalin ja konservatiivin mukaan.

Liberaali tarina hallitsee ylivoimaisesti mediaa ja julkista keskustelua. Se on Edistyksen tarina:

Ennen oli pimeää, ja pimeyden keskellä miehet hakkasivat naisia ja lapsia, kunnes kuolivat sydänkohtaukseen. Kaikkialla ihminen oli hierarkioiden ja tapojen ja pappien kahlitsema, vaikka hänen olisi koko ajan pitänyt olla vapaa. Tätä jatkui vuosituhansia, kunnes hitaasti länsimaisissa yliopistoissa herättiin huomaamaan nämä kahleet. Ihmiskunnan tietoisuus alkoi kasvaa. Nyt tulevaisuus näyttää niin kirkkaalta, että on pakko pitää vaaleanpunaisia aurinkolaseja.

 

Tarina on niin tuttu, ettei tarvinne jatkaa. Nykykirjallisuutemmekin on voittopuolisesti tätä. Liberaalin tarinan tunnistaa jo partikkeleista. ”Vielä” on yleinen: ”vielä on pahaa jäljellä, naisia kohdellaan vieläkin epätasa-arvoisesti, asenteita pitää vielä muokata.”

Miksi asenteita on pakko muokata? Koska toinen osa ihmisistä on konservatiiveja, ja heillä on oma maailmanhistoriansa.

Konservatiivinen maailmanhistoria

…on rappeutumisen kertomus. Jos Liberaalien partikkeli oli “vielä”, konservatiivien partikkeli on “enää”: nuoriso ei enää kunnioita vanhempiansa, vanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan tai kouluttaa koiriaan. Rikoksista ei enää rangaista, vaan niistä pääsee pahimmillaan hotelliin pelaamaan Playstationia. Rikollisia ehkä jopa suojellaan rangaistuksilta, koska ne pilaavat fiilikset ja rankaiseminen on liian dauneria nykyaikaan?

Omaa kulttuuria ei enää kunnioiteta. Omaa uskontoa parjataan, toisten uskontoja ihannoidaan. Konservatiiville nykyhistoria on entropian lisääntymistä, sekasorron lisääntymistä kun sitä kahlitsemaan syntyneet traditiot, juuret ja ihmistenväliset siteet revitään. Nykyaikana ihmisiä ei enää yhdistä mikään, he eivät kokoonnu samojen symbolien ja tapojen alle (lipun, Suvivirren, ruokapöydän jne.), joten he ovat yksin kotona riitelemässä internetissä. Kaikkialla ihminen on yksin, vaikka hänet on luotu olemaan yhdessä.

Ennen ihmisillä oli velvollisuuksiakin, nykyään puhutaan vain oikeuksista. Isänmaata luovutetaan taistelutta toisten maanosien muukalaisille. Omista arvoista luovutaan heti ja ilmaiseksi, possuistakin. Omia ei saa enää puolustaa, koska nykyään kaikkien pitäisi olla yhtä omia. Konservatiivit valittavat usein, että näistä asioista ei myöskään saa puhua, koska liberaalit poliittisen korrektiuden kautta manipuloivat diskurssia omiin tarkoituksiinsa.

Ennen ihmiset välittivät toisistaan ja Helsingissä oli turvallista käydä. Nyt ne liberaalit kehtaavat vielä ihmetellä, että miksi olemme yksinäisiä ja syömme masennuslääkkeitä emmekä auta tuntemattomia.

Ja kaiken tämä seurauksena liberaalien oma elämä on mennyt niin onnettomaksi, etteivät he halua enää lisääntyä. Jos nyt edes parin osaavat pitää. Mokomat liberaalit eivät usko avioliittoon, he uskovat homoavioliittoon. He eivät usko lisääntymiseen, he uskovat että keinohedelmöityshoidot on taattava kaikkien saataville. He eivät usko Suomemme heimon jatkamiseen: he eivät usko heimoihin.

Yllä oleva on siis kärjistystä. Asteen vakavammin jatkaakseni: kun olen miettinyt järkevää konservatiivista kritiikkiä nykyaikaa kohtaan, tärkeintä siinä on nähdäkseni nykyajan individualismin haittapuolet. Puuttuu sekä vertikaalinen yhteys, ajallinen jatkuvuus menneisiin ja tuleviin sukupolviin, että horisontaalinen yhteys, siteet muihin kuin omaan itseen. Ollaan saaria. Nykyliberalismi repii ihmisiltä juuret, ja sen on pakko vähätellä kaikkia muita identiteetin rakennuspalikoita kuin kuulumista liberaalin universalismin utoopikkoihin: Ei saa enää nähdä suomalaisia ja ei-suomalaisia, vaan “kaikkia ihmisiä”. Ei olla kristillisiä, koska maailmassa on muitakin uskontoja, ja heti ne ovat yhtä hyviä kuin omamme, jos ne pääsevät maamme rajojen sisäpuolelle. (Vaikka rajoihin ei toki uskota.) Ei olla enää poikia ja tyttöjä, koska Vantaalla syntyi lapsi, joka ei osannut päättää, ja herkkätunteisuudesta häntä kohtaan meidän muidenkin pitää hylätä sukupuolemme. Ja niin edelleen. (Paranoian tyylilajiin lipsahtaa melkein huomaamattaan, kun näistä asioista kirjoittaa.)

Kaiken siteiden katkomisen ja identiteetin sekoittamisen seurauksena me olemme yhtä tuuliajolla kuin tämä kaveri:

Oma kokemus on se, etten tajua mistään mitään. En ymmärrä, miksi asiat on itselle niin vaikeita. Miksei asiat onnistu? Miksi pettyy, miksi on tyytymätön, miksi ahdistuu, miksi loukkaantuu niin herkästi, miksi ei osaa tehdä päätöksiä? Sitä yrittää ymmärtää, miten oppisi rakastamaan selkeämmin, hyväksymään omat ja muiden vajavaisuudet. Ja kaikki tuntuu ihan mahdottomalta. (Kaspar Hauserin ohjaaja Akse Petterson)

Ja liberaalien mielestä tämä on ei vain normaalia, vaan jopa toivottavaa: “Mutta toihan on tervettä, sehän on suorastaan vaarallista jos väittää tietävänsä jotain, elämään kuuluu kaiken hämmästely ja pihalla olo!” Toki, mutta mutta. Hei.

***

Kuka hyötyy Edistyksen tarinan nykyisestä voittokulusta?

Olen alkanut epäillä, että ehkä poliittinen oikeisto.

Ei vasemmisto, vaikka se on keskimäärin liberaalimpaa. Katais-Stubb-oikeiston talousliberalismi on myös arvoliberaalia, mutta uusliberaali talouspolitiikka repii enemmän yhteisiä siteitä kuin rakentaa. Koska koheesio heikkenee, ihmiset segmentoituvat omiin piireihinsä. Hyvinvointivaltiota ei haluta maksaa (sen maksavat parjatut valkoiset, yksityisautoilevat miehet), jokainen maksaa yhä useammin omansa: omat lääkärinsä, koulunsa, leikkipuistonsa, hengelliset tarpeensakin. Ihmiset luopuvat yhteisestä herkemmin, koska eivät koe sitä enää omakseen. Joten he pitävät rahansa mieluummin itse. Kukin hoitakoon omansa. Tulevaisuudessa koulutkin saattavat muuttua: tulee liberaalien katsantoneutraaleja kouluja, joihin maahanmuuttajat menevät bussilla, ja konservatiivisia kouluja, joissa on suomalaiskristilliset perinteet, eksklusiivisemmat hinnat ja automaattitaksikuljetus.

Vasemmisto vastustaa tällaista yhä, mutta arvoliberaaliudella vasemmisto saattaa siis kantaa ääniä talousliberaalille oikeistolle.

Mahdollisesti, ehkä, voisi olla ajattelemisen arvoista josko. En yritäkään todistaa tätä. Liberaalin maailmankatsomuksen parhaisiin perinteisiin kuuluu se, että on olemassa vapaiden intellektuellien joukko, joka saa käyttää luovuttaan kaiken maailman hypoteesien tekoon.

*

(Ylläolevat katsantokannat ovat siis kärjistyksiä, fiktiivisten olkinukkejen puhetta. En väitä juuri sinun sanovan näin. Käytän sanaa liberaali amerikkalaishenkisessä nykymerkityksessä, en siis  tarkoita klassista liberalismia.Tosielämässä ihmisten historiakäsitys on yleensä näiden sekoitus tai välimuoto. Liberaali ei ole optimistin synonyymi tai konservatiivi pessimistin, vaikka tämän esityksen muodosta voisi sen harhaluulon saada.)

Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin jo kohtuuttoman paljon, esim. 1, 2, 3, 4.  Kurja työ mutta jonkun se on tehtävä.