Vapaa tyyli – Miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan

Kaikki ajat lie ristiriitaisia, mutta tässä yksi omalle ajallemme leimallinen ristiriita: toisaalta on tunkua saattaa yhä enemmän asioita julkisen sääntelyn ja valvonnan alaiseksi; toisaalta elämän pitää olla mahdollisimman rentoa ja cool, ei saa spennata liikaa taikka nipottaa ja tuomita. Edellinen mahdollisesti johtuu valtio- ja liittovaltiokoneiston itsensäruokkimisprosessista, jälkimmäinen on jatkumoa kuusikymmentälukulaiselle yksilönvapauden ja pidäkkeettömän itseilmaisun pyhittämiselle. Miestenvaatekauppiaatkin muistavat aina mainita, kuinka rento tämä takki on ja kuinka kaikki ”sopii farkkujen kanssa”, tuon rentouden konkretisoituman.

Itseilmaisu on arvo, joka on nykyään monille maallisesti pyhä. Sana ’pyhä” tässä yhteydessä tarkoittaa, että se voittaa rationaalisen ajattelun: Jos näin on sinulle, koet suorastaan loukkaavana sen, että joku esittäisi sääntöjä sille, miten sinun tulisi pukeutua.

Miestenvaatetus tarjoaa hyvän esimerkin suhtautumisestamme sääntöihin. Klassinen pukeutumisetiketti vapautti miehen vapaudesta: hänen ei tarvinnut miettiä, miten joka päivä tulisi pukeutua. No pukuun, kuten joka päivä. Kaupungissa ja klo 18 jälkeen käytettiin mustia nahkakenkiä, maaseudulla ruskeita. Paita on valkoinen tai muuten vaalea, solmio tummempi ja niin edelleen.

Kuusikymmentälukulaista tällainen yksilönvapauden kanavoiminen tietysti ahdisti, joten pukeutumisetiketti rikottiin, solmiot saksittiin ja niin edelleen. Nyt jokainen oli vapaa pukeutumaan vaikka niin rumasti kuin halusi. Sanon ”rumasti” siksi, että se se klassinen tapa pukeutua oli olemassa ihan syystä: sillä miehestä sai yleensä parhaimman mahdollisen näköisen itsensä, joten neljässä tapauksesta viidestä sen hylkääminen teki hänen ulkoasustaan vähemmän edustavan. Sääntöjen ja tapojen oli tarkoitus auttaa. Ne olivat kavereita. Tyylitajua voi olla, mutta se ei ollut välttämätöntä onnistumiselle – kuten vapaassa pukeutumisessa. Mutta 60-luvun nuoret eivät ehtineet oppia tätä ennen kuin jo keksivät, että säännöt sortavat, ne olivat vihollisia.

Ei lähdetty siihen tylsään.

***

Miesten puku on katsos täydellisin vaatetus pukeutumisen historiassa. Se on valmiiksi hiottu kokonaisuus, jota muuttamalla voi vain pilata sen. Sen runkona on samasta kankaasta tehdyt housut ja takki. Kangas on villaa, koska villa laskeutuu kauniisti, pitää muotonsa, on talvella lämmin ja hengittää kesällä. Istuva puku tekee kantajastaan sopusuhtaisen, muokkaa tämän kehon suhteita kohti ideaalimittoja kuin renessanssitaiteilija sommitteli patsasta. Housut ja takki muodostavat katkeamattoman jatkumon, joka saa kantajansa näyttämään pitkältä ja sulavalta. Takin kaulus ja kainalosta olkapään kärkeen leikatut olkasaumat muodostavat kärjellään seisovan kolmion, joka mitätöi mahan ja korostaa hartioita. Solmio vetää katseen ylös kasvoihin. Kaulus toimii kasvojen kehyksenä kuten taideteoksella on kehys.
Vaihda paita tummaksi (kuten nykyään monet tekivät), ja vaalean ja tumman kontrastin synnyttämä kolmio katoaa ja sitä kautta koko puvun ajatus. Jätä pois solmio, ja kaulassa on aukko, repeämä, kaulus ei enää kehystä päätä – kaula näyttää makkarapötköltä, vanhemmiten täynnä uurteita, jänteitä ja kuoppia. Sörki kokonaisuutta pienelläkään tavalla ja kokonaisuus kärsii. Sama kuin tökkäisi kynällä mekaanisen kellon koneistoon ja olettaisi että se siitä paranisi.

Noin kuvasin entisen villakangasteollisuusjohtaja Tapani Koskikarin ajatuksia miestenvaatetuksesta ja yhteiskunnasta romaaniin Totuus naisista. Vaikka Koskikari on ajallisesti kuusikymmentälukulainen, henkisesti hän edustaa tässä kohdin sille vastakohtaa.

Kun tutkin romaania varten klassista vaatetusta, en ollut kiinnostuksessani yksin. Menswear, kuten sitä nykyään kutsutaan, on pienoinen buumi Internetissä. Tähän saumaan sattuu tuore kotimainen miestenvaatetusopas, Jani Niipolan Vapaa tyyli. Miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan. (Johnny Kniga 2014; kursivointi alkuperäinen)

Vapaa tyyli puhuttelee juuri kuusikymmenlukulaisen jatkumon yleisöä. Takakansi rauhoittelee vallankumouksellista itsensäilmaisijaa: ”Eikä tyylissä ole kyse pingottamisesta vaan harkitusta huolimattomuudesta ja ilottelusta… Vapaa tyyli kertoo maukkaasti pukeutumisen säännöistä ja siitä, miten niitä rikotaan. … Tästä alkaa tyylivallankumous!” (kursivointi omani)

Kaikki on siis rentoa ja itseilmaisevaa ja cool (tai sprezzatura, mikä käsite onkin kuin luotu tähän tarkoitukseen), vaikka joitain pukeutumissääntöjä pitääkin ensin opettaa. Käytännössä tämä suhtautuminen on ristiriidassa itsensä kanssa: on niin kiire painottaa rikkomista, ettei aloitteleva lukija varmaan ehdi oppia sitä, miksi ne säännöt ovat olemassa. Näin lukija todennäköisesti lähtee vapaasti sooloilemaan ja sooloilun seurauksena hän on yleensä ikävämpi silmälle kuin sooloilematta. Tyyliarvot kärsivät itseilmaisuarvojen alla, mikä on tietysti ok, mutta tyylioppaalle vähän ristiriitaista. Rentous edellä mennään. Seurauksena on mm. pukuja tennareiden kanssa, look, joka oli minusta hauska kahdeksantoistavuotiaana. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita.

Tämän pitkällisen johdatuksen jälkeen totean, että on kirjalla ansionsakin. Formaalien tilaisuuksien pukukoodia ei kirjassa suositella rikkomaan (hautajaisissa ja toisen häissä ei kerätä huomiota, koska juhlat eivät ole sinun), hyviä kenkiä rakastetaan ja solmioita (niitä on pakko rakastaa, muuten niitä vihaisi). 7Camicie-paitoja onneksi kammotaan. Tehdään selvä ja välttämätön ero muodin (paha) ja tyylin (hyvä) välillä. Niipola painottaa, että vaatteiden tulee kestää pitkään ja ikä saa sympaattisesti näkyä. Yksi päällikkö* kuva Urho Kekkosestakin kirjassa on. Muuten kuvitusta on vähänlaisesti, GQ on ylin auktoriteetti ja ikävä kyllä kieli on välillä kuin samasta lehdestä huonosti suomennettua.

Kirjoitin aiemmin jokamiehen kirjastoon kuuluvan kaksi pukeutumisopasta: toinen on amerikkalaisen Alan Flusserin Dressing the Man (ei suomennettu) ja se toinen on saksalaisen Bernhard Roetzelin Herrasmies. Odotellessa sitä kotimaista miestenvaatetusopasta, joka kaksikon seuraan kiilaisi, ja jos kömpelö suomi ei haittaa, Vapaa tyyli käy johdatuksesta, joka saattaa herättää kiinnostuksen aiheeseen.


* ’päällikkö’, adjektiivi.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Edit: Se kotimainen miestenvaatetusopas, joka kolmanneksi joukkoon kiilasi, tuli keväällä 2015: Ville Raivion Klassikko.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Vapaa tyyli – Miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan

  1. Vaatetus on ollut ainakin itselle sellainen asia, joka on usein jaksanut kiinnostaa vähiten. Lukiossa ei ollut tavatonta nähdä minua verkkareissa ja kumisaappaissa, eikä edelleenkään tuota ongelmia lähteä pieruverkkareissa liikenteeseen (mitä arkipukeutumiseen tulee). Inhoan esimerkiksi farkkuja, jotka ovat – paitsi epämukavat – myös typerän näköiset.

    Jos kuitenkin katson aiheelliseksi siistimmän pukeutumisen, suosin armeijatyyliä. Pidän tympeänä liikemiesmäistä dress mann -tyyliä, josta on ikävä kyllä kehkeytynyt yksi länsimaalaisuuden ja länsimaistumisen symboli. Kyllä armeijavermeet voittavat moiset sekä tyylikkyydessä, käytännöllisyydessä että ryhdikkyydessä. On hienoa, että on olemassa liike nimeltä Varusteleka. Se on tarjonnut itselleni monet vaatteet.

    Komeampi kuin perus puvuntakit: http://www.varusteleka.fi/fi/product/brandit-kansitakki-musta/21915

    Inttivillapaidassa yhdistyvät täydellisesti komeus, ryhdikkyys ja käytännöllisyys: http://www.varusteleka.fi/fi/product/mil-tec-bw-mallin-villapaita-musta/5083

    Ja maiharit jalkaan: http://www.varusteleka.fi/fi/product/tsekkoslovakialaiset-varsikengat-m60-kaytetyt/13359

    No joo, kyllä sitä häihin sun muihin tulee puku laitettua, kun niin on tapana. Ja huhhuh, tuo ylläoleva hääkuva on kyllä hulvaton. Ovatkohan ihan hakemalla hakeneet mahdollisimman rumaa kombinaatiota? :D. Sentään morsian on säädyllisen näköinen.

    • Leka on mainio paikka. Löysin sieltä viimeksi belgialaisen upseerintakin hintaan n. kahdeksan euroa (naamiaisiin lähinnä) ja sarkahousut, joille ei tosin täksi talveksi tullut käyttöä.

      Liikemiestyyli on paras liikemiehille ym., mutta kulttuuri/akateemisilla porukoilla näkisin kernaasti tweedtakkeja ynnä muuta säädyllistä. Sellainen viestittäisi siitä, että ala otetaan tosissaan ja on kunnioituksen arvoinen.

Kommentointi on suljettu.