hyvä elämä

Miksi tieteen edistys ei tarkoita ihmisen edistystä

/ JK / 3 kommenttia

”Kasvava edistys on mahdollista vain materiaalisella alueella. Tällä hetkellä kasvavaa tietämystämme aineen rakenteesta ja yhä pidemmälle menevien keksintöjen valossa me selvästi näemme jatkuvan edistyksen kohti yhä suurempaa luonnon herruutta. Kuitenkin eettisen tietoisuuden ja moraalisen päätöksenteon alueella ei ole samanlaista mahdollisuutta karttumiseen siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisen vapaus on aina uusi ja hänen on aina tehtävä ratkaisunsa uudelleen. Näitä ratkaisuja eivät koskaan muut voi tehdä meitä varten etukäteen. Jos näin olisi, emme enää olisi vapaita. Vapaus edellyttää, että perustavissa päätöksissä jokainen ihminen ja jokainen sukupolvi on uusi alku.

Luonnollisesti uudet sukupolvet voivat rakentaa aikaisempien tiedolle ja kokemukselle, ja he voivat ammentaa koko ihmiskunnan moraalisesta aarreaitasta. Mutta he voivat myös hylätä sen, koska se ei koskaan voi olla itsestään selvää samalla tavalla kuin materiaalisissa keksinnöissä. Ihmiskunnan moraalinen aarreaitta ei ole valmiina käytettäväksi niin kuin työkalut, joita käytämme. Se on läsnä vetoomuksena vapauteen ja mahdollisuutena siihen. Tämä tarkoittaa kuitenkin, että

a) ihmisten asioiden oikea tila, maailman moraalinen hyvinvointi ei koskaan voi olla taattu vain rakenteiden kautta, kuinka hyviä ne ovatkaan. Tällaiset rakenteet eivät ole vain tärkeitä, vaan välttämättömiä. SIlti ne eivät voi eikä niiden tule marginalisoida ihmisen vapautta. Parhaimmatkin rakenteet toimivat vain, kun yhteisöä elävöittävät vakaumukset, jotka kykenevät motivoiman ihmiset suostumaan vapaaehtoisesti sosiaaliseen järjestykseen. Vapaus tarvitsee vakaumusta. Vakaumus ei ole olemassa yksinään, vaan yhteisön on se aina uudelleen saavutettava.

b) Koska ihminen aina pysyy vapaana ja koska hänen vapautensa on aina hauras, hyvyyden valtakuntaa ei koskaan pysyvästi perusteta tässä maailmassa. Jokainen, joka lupaa parempaa maailmaa, joka taatusti kestää ikuisesti, tekee väärän lupauksen. Hän unohtaa ihmisen vapauden. Vapaus täytyy jatkuvasti voittaa hyvän asian puolesta. Vapaa suostumus hyvään ei koskaan ole olemassa itsestään. Jos olisi rakenteita, jotka peruuttamattomasti voisivat taata määrätyn – hyvän – maailmantilan, ihmisen vapaus kiellettäisiin, ja siksi ne eivät olisi hyviä rakenteita ollenkaan.”

*

Lainaus loppui, jatko on omaani.

Ihmiskunnan edistys alkaa uudestaan alusta joka sukupolvessa – joka lapsessa. Ihmisyksilön edistys saattaa olla tie, mutta ihmiskunnan edistys on aina paikallaan juoksua, oravanpyörä, juoksumatto. Voimme luoda ja ylläpitää hyväksi havaittuja rakenteita (hyviä tapoja ja kauniita perinteitä, instituutioita, klassista kulttuuria ja sivistystä, moraaliohjeita ja perusteluja näille, ymmärrystä ihmisestä, luonnosta ja historiasta) ja saada lapset ymmärtämään, että niitä kannattaa jatkaa, mutta jokaisen teinin on vuorostaan hyväksyttävä tai oltava hyväksymättä ja opittava tai oltava oppimatta nämä alusta uudestaan. Heitä ei voi pakottaa tekemään mitä haluamme, eikä heitä voi pakottaa myöskään olemaan hyvä (jälkimmäistä taitaa nyky-Ruotsi yrittää).

Samoin kuin lapsi oppii lukemaan, hän oppii ”lukemaan” Hyvää Elämää, sellaisena kuin me osaamme tietojamme siitä välittää historiallamme ja kulttuuriperinnöllämme. (Ja tieto on usein hiljaista tietoa ja vaikeasti artikuloitavissa – me esimerkiksi tiedämme kuinka tärkeää on opettaa lapselle, että hänen pitää olla kiltti muille, mutta jos kohtaamme lapsen, joka inttää loputtomiin miksi, jossain vaiheessa argumentointimme alkaa hapertua ja alamme itsekin miettiä: Miksi pitää olla kiltti? Tämä tuntuu olevan yliopistojen tehtävä nykyään.)

Jos nämä rakenteet (järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta) pysyvät, ihminen voi oppia haluamaan pelata ”hyvempänä”, koska se kannattaa, mutta poista rakenteet, ja hän on taas moraalisesti nollapisteessä. (Cormac McCarthy on kirjoittanut tästä kirjan Tie.)

Tämä ei ole pessimististä, koska emme pidä pessimistisenä sitäkään, että joka sukupolvi pitää kasvattaa sisäsiistiksi ja opettaa lukemaan ja hankkimaan ammatti. Pessimistisenä tämän näkevät vain ne, jotka kuvittelevat, että ihmiset voi taivuttaa mihin vain. He voivat tehdä sen vain viemällä ihmisiltä vapauden, ja tämän tehtyään he eivät ainakaan voi pitää yhteiskuntaansa hyvänä.

(Oikeastaan voisi ajatusleikkinä miettiä, olisiko onnistuneen yhteiskunnan merkki se, että ihmisiltä joudutaan vaatimaan mahdollisimman vähän edistystä, ts. asiat hoituvat itsestään ja ihmiset saavat olla rauhassa. Jos näin olisi, se em. nyky-Ruotsi olisi pohjalla. Ihmisten kiusaaminen on ikävää ja sen vaihtoehtoiskustannukset ovat huomattavat.)

Alun lainaus on paavi Benediktus XVI:n Spe Salvi -kiertokirjeestä, kursivointi omaani. Sama on ilmaistu monesti klassisessa kirjallisuudessa. George Orwell ilmaisi sen monesti, esim. kullanarvoisessa esseessä The Prevention of Literature.

Kirjailija Tauno Yliruusi ilmaisi saman 1969 näin, ja voit korvata ’kommunismin’ millä utopialla tahansa:

Jos ajattelemme utopiaa mahdolliseksi,

siis kommunismia konkreettisena

sovelluksena, niin eikö sensuuri

ole ensimmäinen edellytys.

Emmehän voi kuvitella

että kaikki kansalaiset aivopestäisiin

kannattamaan yhtä mahdollisuutta

täysin vapaaehtoisesti.

Kirjailija Paavo Haavikko taas näin:

Pahin mahdollinen maailma. Verrattomasti parempi kuin paras mahdoton.

Oma elämäni todistaa tästä. Olen taas samassa pisteessä kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun teinipunkkarina hylkäsin kaikki yhteiskunnan tarjoamat hyvien rakenteiden opit. Minulla meni kaksikymmentä vuotta harhailemassa sen takia, että päätin olla tekemättä mitä minulle opetettiin ja kyseenalaistaa kaiken. (Onni onnettomuudessa että olen kirjailija. Niiltä ei mikään odysseia mene hukkaan, kaikki on materiaalia.) Näin käy jatkuvasti. Sitä saattaa käydä nykyään yhä useammin, koska olemme nykyään yksinäisempiä kuin ennen. Ihmiskunta siis saattaa pikemminkin olla taantumassa.

Kaksitoista haja-ajatelmaa kirjoittajalle ja eläjälle

/ JK / 1 kommentti

1. On olemassa tietynlainen kirjallinen vaikeaselkoisuuden tyyppi, joka suojaa kiireisiltä kriitikoilta, koska he epäilevät etteivät ymmärtäneet jotain olennaista, eivätkä halua riskeerata paljastaa sitä.

*

2. Pelastakaa sotamies Ryan -periaate: Lukija hyväksyy epäuskottavuuden, jos tarina alkaa sillä. Vastaavasti mitä lähempänä loppua ollaan, sitä epäuskottavampi epäuskottavuus on. (Jos kaikki ryhmän miehet selviäisivät Normandian maihinnoususta elokuvan lopussa, se olisi epäuskottavaa.)

*

3. Että ennen oli paremmin kuin nyt johtuu siitä, että entiset ongelmat ovat meille jo vanhoja tuttuja, kun taas nykyiset ongelmat uusia. Näin vanhat ongelmat saavat sympaattisen sävyn siinä missä uudet ongelmat ovat järkyttäviä.

*

4. Kirjailijantyö (yhdyssana). Määritelmä: Kaikki kirjan sisällön eteen tehty työ, joka ei ole kirjan kirjoittamista. Kirjan maailman, hahmojen, tarinan rakentaminen, taustatyö, esteettiset ja tekniset linjaukset… Kirjailijantyö tekee kirjasta tiheän.

*

5. Kuka sen sanoi: jos kirjoittaja yllättää itsensä, hän yllättää lukijankin. Mutta hän saattaa silti yllättää lukijan vaikkei yllättäisikään itseään, koska hän tuntee itsensä mutta lukija ei. Ja joskus lukija tuntee kirjailijan paremmin kuin tämä itse, eikä silloin ylläty mistään.

*

6. Jos ihmisluonto on jotain, jonka yli meidän tulee nousta, se luonto pitää ensin myöntää että sen yli voi nousta. Sen kieltäminen taas tekee meistä itsetyytyväisiä, kehitys tyssää tyytyväisyyteen.

*

7. Voisi kutsua kirjalliseksi keikaroinniksi sitä kirjoitustyyppiä, jonka tarkoitus on esitellä omaa erinomaisuuttaan silläkin seurauksella, että lukija jää statistiksi, jalkoihin.

*

8. Mutta ylipukeutuminen, tässäkin, on pienempi paha kuin alipukeutuminen, samoin kuin on pienempi virhe rakastaa liikaa kuin liian vähän.

*

9. Ei-realistinen kirjallisuus: ei tule olla realismin väistämistä vaan sen yli nousemista. Vaatii toimiakseen sen vaikeasti määriteltävän vaikutelman, että kertoja tietää hyvin mitä elämä realistisesti on ja osaisi halutessaan kuvata sen, mutta hän on valinnut ei-realismin tehdäkseen pointtinsa selvemmäksi. Ei-realistinen kirjallisuus allegoriaa.

*

10. Kaikilla on sokeita kohtia. Ihmisistä älykkäimmillä on sokeita kohtia, kokonaisilla kansoilla ja sukupolvilla on sokeita kohtia. Ei voi luottaa vain yhteen ihmiseen, aikaan, suuntaukseen. Sivistys on sokeuden tunnistamista.

*

11. ”Pyhä” on post it -lappu edellisiltä sukupolvilta meille. Siinä lukee: Pitäkää lapset tästä huolta. Vaikka ette juuri nyt ymmärtäisi tätä, tämä on niin olennaista, että halusimme muistuttaa siitä haudan takaa.

*

12. Mietittävä, missä määrin tämä kuvaa kirjailijaa. Se on ihan kielen päällä.

Päivällinen Tapiolassa III: Sisäelimet eli Mitä Leopold Bloom söisi

/ JK / 4 kommenttia

Leopold Bloom söi halukkaasti nelijalkaisten ja lintujen sisäelimiä. Hän piti paksusta perkekeitosta, herkullisista linnunkuvuista, täytetystä käristetystä sydämestä, leivänmurujen kera paistetuista maksaviipaleista, paistetusta turskanmädistä. Kaikkein eniten hän piti grillatuista lampaanmunuaisista jotka jättivät vienosti tuoksahtavan virtsanmaun hänen kitalakeensa.
(Joyce, Odysseus, Saarikosken suomennos koska Lehtoa ei ole käsillä)

Lukijatehtävä:

1) Tunnista kuvan elimet

2) Minkä eläimen elimet kyseessä?

DSCF0676
Aloitetaan kaikkien ruokien keisarilla, maksalla, josta kirjoitin vastikaan enemmänkin HS ruokakolumnissani ”Se alkuperäinen superruoka”. Kerroin siinä jo tämän käytetyimmän reseptini. Tässä ovat viipaleet menneet juuri likoamaan.

Valmiin maksapihviaterian lisukkeena on tällä kertaa kaaligratiinia ja kanaliemeen keitettyä riisiä. Vielä en ollut oppinut paistamaan sivuun tomaattia. Kastike näyttää tässä muuten erikoisrasvaiselta.

006Sen lisäksi en teen välillä jauhemaksaa ja senkin paistan yleensä pihveiksi. Laitan puolet ja puolet (täysrasvaista naudan) jauhelihaa ja jauhettua (naudan) maksaa. Maku ja rakenne on minusta parempi niin. Jauhemaksapihveistä voi tehdä purilaisiakin.

Tässä vielä broilerinmaksaversio pannulla:

P1030329

*

Munuainen on maksan jälkeen ravinteikkain sisäelin, joten halusin senkin mukaan repertuaariin. Valokuvassa on jotain rujonkaunista.

Tein munuaisista risoton. Riisit on tässä paistettu ja keitetty valkoviini-kanaliemessä. Sitten sipulia, pekonia (Wotkins ainoa hyvä), mascarponea, persiljaa ja päälle raastetaan parmesaania tai gran padanoa. Laitan munuaiset pikku kuutioiksi ja lisään sekaan erehdyttävän saman näköisiä sieniä ja rusinoita. Tämä on oiva kikka saada lisää ravinteita kasvissyöjän ruokavalioon – hän ei varmasti edes tiedä mitä syö!

P1020702
Näillä resepteillä olen onnistunut ainakin yhdessä asiassa kasvatuksen saralla: lapseni rakastavat syödä maksaa ja munuaista.

*

Koetan tehdä sisäelinruoan joka viikko. Sydän on keittiöni elimistä kolmanneksi suosituin. Yleensä jauhan sydämen jauhelihan sekaan, mutta Jaakko Kolmosella on hyvä resepti kokonaiselle valkosipulisydämelle uunissa. Lihamylly on kätevä kaveri. Kuvassa sydän etualalla ja jokin halpa naudanruhon osa taaempana. Sydämessä on omaleimainen, vähän makea maku.P1020982

Kiinalaisen lääketieteen periaate, että syö sitä minkä haluat parantaa, kuulostaa tietysti magialta, mutta on siinä järkensä. Siankin sydän sisältää paljon mm. ubikinoni Q-10:tä, jota meidän sydämemme kaipaa. Elimet ovat erityisen tehokkaita ravinnevarastoja meidänkin hyödyksemme.

*

Kieli ei ole elin, vaan lihas, mutta menköön samaan kategoriaan, varsinkin kun sydänkin on teknisesti lihas. Tässä on keitetty possun kieli. Pinnalla näkyy tuollainen vaalea kalvo, joka on hyvä poistaa – varsinkin naudan kielessä se on paksu ja helppo kuoria kuin mandariini marraskuussa. Kielen olen aina keittänyt ja sitten laittanut esim. lisukkeeksi taikka tillikastikkeen kanssa pääruoaksi. Halpaa ja herkullista, joskaan ei säily yön yli hyvän makuisena.

DSCF0673*

En juuri käytä kokkailuun viljoja, varsinkaan vehnää. Niitä tulee vastaan muutenkin joka puolelta. Kotona pitäisi koettaa syödä sitä paremmin, mitä useammin joutuu sen ulkopuolella turvautumaan eines- tai laitosruokaan. Viljan korvikkeena esim. verilätyissä olen käyttänyt tattaria, joka on mainio perinteinen siemenkasvi. Se on gluteeniton ja käsittelyn jälkeen harmiton, ravinteikaskin. Kuten niin monet muutkin kasvit, tattarikaan ei halua tulla syödyksi, joten se puolustautuu syöjiään vastaan antiravinteilla. Tanniini eli parkkihappo antaa tattarille kitkerän maun, ja fyyttihappo estää mineraalien imeytymistä. Tanniineista pääsee eroon kun ensin liottaa tattarisuurimot yön yli runsaassa vedessä; fyyttihapot saa hajalle joko hapattamalla tai sitten idättämällä, kuten tässä on menossa:

P1020870

Kun rupeaa isoon paistourakkaan, voi kannattaa kirkastaa. Kirkastamalla voista lähtee veden, proteiinin ja sokerin hituset, eikä se ruskistu tai räisky. Jäljelle jää puhdasta, hivenen toffeemaista voirasvaa paistoa varten. Verilettuihin laitan tattarien lisäksi naudan tai poron verta, merisuolaa ja vettä, sekoitan blenderissä ja paistan runsaassa (kirkastetussa) voissa. Tarjoillaan ehdottomasti puolukkasurvoksen ja raaka- tai täysmaidon kanssa. Erinomainen rotina vastasynnyttäneille naisille. Veressä on raudan lisäksi myös D-vitamiinia – edellyttäen, että eläin on saanut kesällä aurinkoa, mikä puoltaisi luomusian veren suosimista.

P1020871

Tässä viimeisessä kuvassa on leipää ja hyvästä syystä. Annos on nimittäin sisäelimiin erikoistuneen kokki Fergus Hendersonin omistaman St. John’s Restaurantin legendaarinen Bone Marrow & Parsley Salad taannoiselta Lontoon-matkaltani. Hyvä esimerkki ruoanlaitosta, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämä oli taivaallinen summa, vaikka sitä ei kyllä kuvasta arvaa.

264

Luuydin on (kertatyydyttämätöntä) rasvaa ja sisältää mm. kasvutekijöitä, joiden syöminen tuskin on haitaksi meidänkään luillemme. Luuydin on ollut ihmisen ravinnon kulmakiviä metsästäjä-keräilijäaikoinamme, jolloin kehomme on nykyiseksi rakentunut, joten sitä ei ole syytä hylätä nytkään. Luuydintä on helppo tehdä kotonakin uunissa – kunhan sitä ensin löytää kaupasta.

Minulla on muuten hyllyssä Hendersonin Whole Beast – Nose to Tail Eating, ja jos minulla olisi hirveästi ylimääräistä aikaa, perustaisin ruokablogin, jossa kokkaan kirjan alusta loppuun. Samaan syssyyn menisi tietysti Kolmosen kotimaiset perinnereseptit.

Philip Teirin uudenvuodensaarnasta

/ JK / 8 kommenttia

Ihmeen usein tässä maassa kohtaa tuntemuksia, että meidän pitää tehdä kaikki samoin kuin ”isompien” maiden, ja jos Suomessa tehdään jotenkin eri tavalla, se on heti ja automaattisesti väärin. Samat virheetkin pitäisi tehdä, että on sitten mukava olla yhdessä sopassa.

Kuten vaikka Ruotsi. Ah, Ruotsi.

Kesällä 2001 matkustin opiskelijaporukassa Ruotsin läpi bussilla. Tukholmassa kiipesimme Södermalmin näköalapaikalle ja ihastelimme sieltä avautuvaa pääkaupungin rantaviivaa ja huokailimme, että onkohan Ruotsi maailman paras maa… Kysymys oli aika retorinen, sillä kyllä meidän kaikkien nuorten kulttuuriantropologian opiskelijoiden mielestä Ruotsi oli maailman paras maa. Edistyneinen, valistunein, tasa-arvoisin ja niin edelleen.

Kohtaus muistui mieleeni tämän vuoden 2013 toukokuussa, kun Tukholmassa puhkesivat Husbyn mellakat. Olin lopettanut aiemmin alkuvuodesta lehtien lukemisen, ja kun päivittäinen uutisturrutus loppui, ne uutiset jotka tulivat läpi minulle asti, vaikuttivat sitäkin tärkeämmiltä. Kuten nämä mellakat: viikon ajan poltetaan autoja ja taloja saman maan pääkaupungissa, jota kymmenisen vuotta sitten pidin maailman parhaana? Yritetään polttaa kouluja ja poliisiasemia? Mikä mieletön romahdus, mikä massivinen epäonnistuminen valtionrakentamisessa.

Mitä oli tapahtunut?

Millä lehdistössä selitettiin mellakoita, jotka levisivät muuallekin Ruotsiin?

Joko ne vain ”sattuivat” ilman mitään syytä kuten metsäpalo (vaikka toimittajia tarvitaan, että he kertoisivat meille miksi asiat tapahtuvat), tai sitten syyksi tarjottiin jotain niin absurdia, että en ollut uskoa korviani: jotkut syyttivät mellakoista ruotsalaisten rasismia. Kantaväestön harjoittama rasismi pakotti maahanmuuttajaväestön polttamaan pääkaupunkia.

Rasisteja? Ruotsalaiset? Maailman edistynein kansa?

Tässä on World Values Surveyn kulttuurintutkijoiden kuvaus maailman kulttuureista lajiteltuna kahden arvon mukaan: pystyakseli kuvaa kuinka traditionaalinen tai sekulaaris-rationaalinen kulttuuri on, ja vaaka-akseli kuinka paljon kulttuuri on suuntautunut selviämiselle tai mahdollistaa itseilmaisuun keskittymisen. Itseilmaisu (self expression) on käytännössä korrelaatti suvaitsevaisuudelle:

Self-expression values give high priority to environmental protection, tolerance of diversity and rising demands for participation in decision making in economic and political life. (lähde)

wvs-culture-mapRuotsi on äärimmäisenä oikeassa ylänurkassa. Se viittaa siihen, että kaikista näistä kulttuureista Ruotsi olisi eniten avoin ja vähiten rasistinen. Jos siis Ruotsikin on silti liian rasistinen, siitä seuraa helppo johtopäätös: Kaikki kulttuurit ovat liian rasistisia. Ja jos kaikki ovat ”rasistisia”, silloinhan me emme enää puhu rasismista (koska todistettavasti on olemassa oikeasti rasistisia ihmisiä ja sille tarvitaan nimitys). Joten rasismi ei voinut olla selitys.

Vanha kunnon Occamin partaveitsen periaate neuvoo, että lähtökohdaksi kannattaa ottaa ensin selkein selitys ja monimutkaistaa asioita vasta sitten, jos tämä osoittautuu vääräksi. Loogisen oletuksen mukaan Husbyn mellakat vaikuttavat suoralta seuraukselta siitä, että mahdollisimman erilaiset kulttuurit joutuvat kohtaamaan. Eikä ole olemassa mitään syytä miksei vastaavia mellakoita syntyisi myös Suomeen, jos teemme samoja valintoja kuin Ruotsi. Suomi on tässä asiassa onnellisessa tilanteessa, koska me voimme ottaa opiksi muiden maiden virheistä ja välttää ne.

Silti suomenruotsalainen kirjailija Philip Teir toivoi äsken HS:n uudenvuodensaarnassa Kukkahattutätien puolustuspuhe Suomeen samanlaista vapaampaa maahanmuuttoa kuin Ruotsissa. Mutta en usko että Teir on suuremmin miettinyt tätä monikulttuurisuusasiaa, saati lukenut siitä. Nelson Mandelan mukaanvetäminen on helppo ja halpa temppu, ja natsikortin käyttö todistaa sekin siitä, että Teir lähinnä ostaa yleisesti hyväksytyillä mielipiteillä jäsenyyttä kerhossa. Oikeanlaisilla mielipiteillä päästään oikeisiin piireihin. Samanmieliset bonhommet hyväksytään porukkaan ja erimielisten kanssa ei leikitä. Me ihmiset kun keskimäärin viihdymme porukoissa, jotka ovat suht samanlaisia kuin itse olemme. Life is just high school with money.

Teir kirjoittaa:

Jos Tampereen mellakat olisivat tapahtuneet Tukholmassa, olisimme varmaankin saaneet lukea Ruotsin ongelmalähiöistä. Mutta nyt autojen ja parkkimittarien kimppuun hyökkäsivät aivan tavalliset suomalaisnuoret.

En tiedä onko tahallinen tai tahaton hölmöys verrata humalaisia äärivasemmistolaisia Kiakkovieraita vaikka Husbyn mellakoihin, niin väärästä analogiasta on kyse. Mutta pelottavaa tässä on se, että Teir on nähtävästi jo unohtanut Husbyn mellakat.

Jos ei Teir, en minäkään esitä alan asiantuntijaa. Mutta olen nähnyt tämän Pew Research Centerin maltillisen laskelman, jonka mukaan Ruotsissa on vuonna 2030 miljoona islaminuskoista. Yksin muslimeita kohta miljoona? Ja PEW:n laskelma on tehty ennen kuin Ruotsi lupasi turvapaikan Syyrialle.

Ruotsi on ottanut hyvin kokeellisen suunnan tällä politiikallaan. Sen seurauksena se on pian radikaalisti ja mahdollisesti lopullisesti eri maa kuin se, jonka kerran tunsimme. Ei vain erilainen, ei vain muuttunut, vaan eri maa. Eikä kukaan tiedä minkälainen. Kukaan ei tiedä minne tämä uusi kurssi johtaa, mutta kovaa sinne pitäisi Suomenkin silti päästä, koska muuten ollaan huonoja ja pahoja ihmisiä, eikä sellaisten kanssa leikitä.

Nappikauluksen platoninen idea

/ JK

miles davisNappikaulus (engl. button-down collar) on amerikkalainen keksintö. Brooks Brothers lanseerasi sen jo 1800-luvulla, ja väitetysti alkuperä tulee – hevospoolosta, jossa ei läpättäviä kauluksia suvaittu. Nappikauluksen on siis tarkoitus olla tavallisen pukupaidan ja tällaisen urheilullisen / vapaa-ajallisen polo shirtin välimuoto.

Polo shirt tunnetaan Suomessa yleensä lyhythihaisena ja nimellä pikeepaita (pikee l. piqué on kankaan väljä kudontatyyli). Hämärän peittoon jää, miksi ’poolopaita’ tarkoittaa suomessa korkeakauluksista neulepaitaa, engl. turtle neck. Tässä kuitenkin lyhyt- ja pitkähihainen polo shirt.

paul_weller_fred_perry

Nappikauluspaidan olisi tarkoitus olla ylläolevan paidan ja tavallisen pukupaidan välimalli. Kovaan pukupaitaan ei ole mitään syytä laittaa nappeja, koska kaulukset pysyvät jäykkinä muutenkin. Jos kauluksen kiinnittää napeilla, sen on siis oltava pehmeä. Kaulus elää ja rullaa. Vain pehmeä nappikaulus toteuttaa nappikauluksen platonista ideaa. Tähän malliin:

Nappikaulus on paradoksi: ei ”oikea kaulus” mutta kaulus silti; napit antavat siihen särmää, kuria ja hallintaa, mutta samalla kaulus on pehmeä ja rento. Nappikaulus on rentoa kurinalaisuutta, pehmeää särmää.

newman

brooks pappa

Amerikkalaisilla näkee usein nappikauluspaitoja puvun ja solmion kanssa. Yhdistelmä sopii lähinnä heille, siinä on ehkä kansallista ylpeyttä ja ainakin kansallista perinnettä. Meille muille nappikaulus sopii täydellisesti vapaa-ajan paitaan, ja minusta hyvin myös irtotakin ja neulesolmion kanssa. (Tällä hetkellä tuolla bannerissa olevan kuvani kaulus on nappimallinen, joskaan ei rullaa kovin pehmeästi, koska paita oli muistaakseni aivan tuore vielä. Nyt kun näet sen, et voi olla enää näkemättä sitä.)

bd neuleRullaukseen tarvitaan paitsi pehmeä, ei-tuettu kangas, myös riittävästi pituutta kauluksen kärkiin. Jotkut amerikkalaisen ivy-tyylin entusiastit jäljittävät nappikauluspaidasta etupäässä täydellistä collar rollia, ja perfektionistit harmittelevat, ettei edes alkuperäinen valmistaja Brooks Brothers enää osaa tehdä täydellisesti rullaavaa nappikaulusta. Paitsi ainakin äskettäisen Great Gatsby -elokuvan inspiroimaan vintagemallistoon. Jay Gatsby tuotti kirjassa paitansa Englannista (”I’ve got a man in England who buys me clothes. He sends over a selection of things at the beginning of each season, spring and fall.” ), mutta joku kirjan muista henkilöistä saattoi hyvinkin käyttää nappikauluspaitoja. Tämä kuva havainnollistaa nappikauluksen platonista ideaa:

bd gatsbySe on ohut ja pehmeä ja kurttuinen – kuin ”oikean kauluksen” ja urheilupaidan välimalli. Kokonaisuus on muutenkin hyvä esimerkki dressing downista, eli siitä miten melko muodollinen/juhlava asu tai vaate, tässä tapauksessa sininen takki & solmio & valkoinen paita -yhdistelmä, voidaan tiputtaa asteen rennommaksi ja epämuodollisemmaksi. Esimerkkitakki näyttäisi olevan pehmeähartiainen, kangas on ehkä pellavaa ja/tai puuvillaa, ja rento ruutusolmio saattaa olla samaa materiaalia. Kokonaisuutta hän on arkeistanut vielä pehmeällä nappikauluksella. Dressing down with a button-down, mitä se olisikaan suomeksi.

Nappikaulus, kun oikea kaulus on liikaa.

*

I don’t own any of these images either. Send me a note if there’s a problem.

Elämäni levytangon kanssa

/ JK / 6 kommenttia

En muista, mikä sai minut ensimmäisen kerran tarttumaan levytankoon. Sen sijaan muistan hyvin missä se tapahtui. Asuin opiskelijakämpässä Etu-Töölössä, ja sinä kesänä löysin naapurirapun kellarista kuntosalin. Se oli olohuoneen kokoinen eikä siihen onneksi ollut satsattu liikaa rahaa – onneksi, koska siellä oli kyykkyteline ja penkkipunnerruspenkki, sarja käsipainoja ja kuntopyörä. Kumimattoja lattialla. Piti opetella kaikki alusta alkaen ainoalla kunnollisella tavalla.

*

Ekoja ei unohda. Eka kerta kun jää tangon alle penkkipunnerruksessa. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun jää levytangon alle jalkakyykyssä. Ensimmäinen kerta kun huomasin peilistä, että käsivarteni on minulle vieras. Ensimmäinen kesäni salilla, jolloin kopioin ohjelmani Rikhardinkadun kirjaston hyllystä löytyneestä Lee Haneyn bodauskirjasta ja ostin ensimmäisen herani citykäytävän toisen kerroksen modernista lisäravinneliikkeestä. Tämä oli aikaa, jolloin hera maistui jauhetulta tennispallon sisäkumilta. Oli voitettava kakomisrefleksi tullakseen Lee Haneyn kaltaiseksi.

Olen oppinut levytangoilta paljon asioita, joita olisi sääli yrittää tässä laittaa sanoiksi, ja paljon asioita, jotka painonnostelijat, nuo luontaiset aforistikot, ovat osanneet kiteyttää lentäväksi lauseeksi. Tärkein opittava oli tämä: you compare yourself to yourself. Vertaa itseäsi vain itseesi, ei muihin. Todella, miten minä olisin muuten voinut koskaan samaistua oikeisiin bodareihin? Minulla oli alla nuoruus ruipelona ja muutaman vuoden historia kasvissyöjänä ja sellaiseksikin hyvin huonona – saatoin paistaa lounaaksi itselleni punajuurisiivuja. Painoin kuusikymmentä kiloa sinä ensimmäisenä kesänä. Miten siitä lähtee vertaamaan itseään tähän:

Lee Haney

Ei lähdekään. Ensimmäisen kesäni onnistumista mitattiin eteisen peilillä. Sen voitto oli se iltapäivä, jolloin punnersin penkistä oman painoni verran.

*

Humans are not physically normal in the absence of hard physical effort. Exercise is… the thing we need to make our bodies, and in fact our minds, normal in the 21st century. And merely normal, for most worthwhile humans, is not good enough.   – Mark Rippetoe

*

Raha, jota kuntosalit käyttävät laitteisiin, menee hukkaan. Rahaa käytetään vain että voidaan tehdä salista eklusiivinen, ei tehokas. Levytanko ja joitakin telineitä ja käsipainosarja ovat paras varustus, ehkä taljat ja siinä se. Mitä enemmän laitteita salilla on, sitä helpompi on unohtaa, että sinun piti olla se laite.

Levytanko ei salli unohtaa sitä. Siinä se makaa lattialla. Jos haluaa siirtää sen, on käärittävä sormensa sen ympärille ja osattava nostaa se ylös. Mitä haluat tehdä sillä? Jos tartut tankoon ja nostat sen maasta, liike on maastaveto. Jos haluat sen rinnallesi, käytät hauiksia jos olet aloittelija, tai teet rinnallevedon, jolloin se päätyy solisluittesi eteen. Nyt voit työntää sen suorille käsille: tämä on prässi. Tai voit kyykistyä sen kanssa, eli tehdä etukyykkyä. Olet juuri käyttänyt joka ikistä tahdonalaista lihastasi.

Tällaisilla saleilla harjoittelevat maailman vahvimmat:

Minunkin elämäni levytangon kanssa tuli monen vuoden suvantovaiheeseen. Sillä mitä tehdään, kun innostutaan uudesta harrastuksesta? Ostetaan kausikortti hyvään paikkaan. 2000-luvun alun minäkin maksoin suuren töölöläisen salin jäsenyydestä. Siellä oli laitteet kaikkeen, ja koska laitteet ovat siinä, onhan niitä käytettävä. Onhan se mukavampi istua laitteessa ja vähän nitkutella. Se on energian säästämisen periaate, jota noudattavat madotkin.

Joten ristiriitaisesti tämä oli kausi, jolloin olin eniten innoissani treenaamisesta mutta treenasin kaikkein huonoiten. Viisijakoisia ohjelmia, takaolkalihaksen eristämistä, kuusi eri liikettä hauiksille. Kaikki tämä kundilta, joka painoi yhä alle seitsemänkymmentä kiloa.

Sitten tuli netti ja uusi innostus, T-Nationit ja Pakkotoisto.comit ja UFS ja mitä kaikkea. Se oli että back to basics mitä treeniin tuli: kyykyt, vedot, punnerrukset. Mutta ravinnon suhteen lähdettiin ihan uudelle asteelle. Opin vasta silloin, kuinka tärkeää ravinto on. Syöminen on treeniä.

Enempi ei ole minulle silti parempi. Yhden syksyn John Berardin massakauden jälkeen painoin 85 kiloa. Närästys oli järkyttävää ja syöminen kävi työstä – maha täyteen viisi kertaa päivässä. Sen jälkeen en ole jaksanut sikabulkkeja uusiakaan. En jaksa mättää ruokaa, ja jätän mieluummin aterian väliin kuin kannan eväitä mukanani. Isoa minusta ei näin tule, mutta eipä tuo nyt tärkeätä olekaan.

*

I had quite enough sensitivity. What I lacked was an existential awareness of myself and my body. I know how to despise mere cool intelligence. What I want is intelligence matched by pure physical existence.

Ehkä se oli Mishima. Muistan lukeneeni esseen Sun and Steel, jossa japanilainen kirjailija Yukio Mishima (1925 – 1970) selittää, miksi hän tarttui levytankoon.

Oikeastaan periaate on hyvin yksinkertainen: Ei ihminen saa supistua vain yhdeksi ominaisuudeksi, yhteen taitoon. Voit olla nokkela ja lukenut paljon, mutta ellet tee jotain kehollasi, et ole kokonainen. Mihinkään käteen ei kirja sovi niin hyvin kuin jääkiekkoilijan. Kenenkään käteen ei levytanko sovi niin hyvin kuin laihan lukutoukan. Erikoistuminen on hyönteisille, ja juuri kenellekään ei typistyminen ole niin haitallista kuin kirjailijalle. Tiedän että levytanko on tehnyt minusta paremman kirjailijan.

*

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen

(Anon.)

Keski-ikäistyvä perheellinen mies ei kyllä treenaa samalla innolla kuin nuorena. Olen pysynyt hoikassa mutta säädyllisessä n. 75 kilon kunnossa vuosia, vaikka harrastan liikuntaa vain kaksi tuntia viikossa ja lopun ajasta istun ja mussutan juustoa. Kahteen tuntiin mahtuu kolme lyhyttä ja intensiivistä punttitreeniä. Vapailla painoilla, koska lihas tarvitsee vapautta. Muutama talvi takaperin tein Helsingin Atleettiklubilla voimanoston yhteistuloksen neljäsataa kiloa tasan. Se oli kirouksellinen iltapäivä, koska viidensadan kilon virstanpylvääseen en käytännössä jaksa yltää ja neljäsataa on mukiinmenevän pyöreä luku sille aikoinaan kuusikymmentäkiloiselle kynäniskalle, josta tuli kynänpyörittäjä. Mutta muita tuloksia sitä aina asettaa, ja yksittäisiä nostoja olen tehnytkin parempia. Tällä hetkellä koetan saada kyykkyä ja painonnostoliikkeitä raakoina vähän takaisin. Mielessä on käynyt myös kokeilla taas Westside For Skinny Bastardsia, se oli hyvä ohjelma aikoinaan. Levytangolla ei tekeminen lopu. Levytanko on niin tylsä, ettei siihen voi tylsistyä.

Tähän loppuun meinasin parhaassa nettibodaushengessä liittää tuhnuisen vessakuvan nykykunnostani, mutta pelkään ettei ahdasmielinen kulttuuriala vielä ole valmis suvaitsemaan harrastustani. (Olen jo nyt erikoistarkkailussa, koska kampaan tukkani.) Joten lopetan tuoreella lainaukseen:

Ihminen on fyysisesti monipuolinen ja kyvykäs eläin: on jännettä, hermoa, lihasta, luuta ja isot aivot – ja ne kaikki on tarkoitettu käytettäviksi! On sanomattoman idioottimaista, että ihminen on lähtenyt mukaan teknologian palvontaan ja itsensä raunioittamiseen. -Pentti Linkola

Pari sanaa Suomesta

/ JK / 1 kommentti

Suomi junan ikkunasta: pellon keskelle on rakennettu laatikoita: kerrostaloja, ostoskeskuksia, marketteja, kaikki näyttävät uusilta ja silmät kiinni piirretyiltä ja ympäri maata samanlaisilta.

Bussipysäkeillä pyörii mainoskampanja, että muualla tässäkin kohtaa olisi kartano, mutta täällä sentään pääsee nettiin. Monissa muissa maissa onkin ikivanhoja katedraaleja täynnä kuolemattomia mestariteoksia historian merkkimiesten hautojen vieressä. Meillä on näitä ujoja laatikoita, jotka lymyilevät metsiköiden keskellä, ja jos jokin on ikivanhaa, se on sata vuotta. On hölmö ylpeilyn aihe, että pääsee tappamaan aikaa älypuhelimeensa, mutta on mainoksessa totta toinen puoli.

Suomalaiset ovat rakentaneet tänne pohjoisen perukoille rikkaan, toimivan ja turvallisen yhteiskunnan ja millä lahjoilla? Puilla? Meidän luonnonvaramme ovat Golf-virta, jonka ansiosta täällä on kylmää ainoastaan kymmenen kuukautta vuodesta, ja sitten metsät. Puu on hädin tuskin edes luonnonvara, se on vain luontoa.

Ei ole häävejä kortteja jaettu meille. Mutta hyvin on käsi pelattu, kiitos vain.

Ehkä se luonnonvara on tämä kansa. Suomalaiset ovat kiinnostava yhdistelmä nöyryyttä ja itsepäisyyttä, kuuliaisuutta ja herravihaa, kilttiä tunnontarkkuutta ja pikaista sisuuntumista. Se on paradoksaalinen parivaljakko, mutta se paradoksaalisuus tekee meistä kiinnostavia ja se meistä tekee meitä.

Saattaa hyvin olla, että kansallisuuteen perustuva valtio on korkein toimiva järjestymisen muoto ihmiselle. Se mahdollistaa yhteyden ja tietyn perusvarmuuden. Kulttuurintutkimuksessa meitä opetettiin määrittelemään vastakulttuurin ja kokonaan erillisen kulttuurin ero. Saman kulttuurin alle mahtuu kirjo eri mielipiteitä ja vastakulttuureitakin, mutta vastakulttuuritkin ovat eri mieltä samoista asioista. On suuremman työn takana kokea yhteyttä sellaisen kanssa, joka ei tiedä mistä puhutaan. Ehkä ei ole yhteistä kieltä mutta ei myöskään yhteistä kulttuurista kieltä. Sitä ei intensiivikursseilla opikaan.

Kansallisvaltio on sellainen, jossa ihmiset ovat eri mieltä samoista asioista: Kekkosesta, jatkosodasta, Lenita Airistosta, snapsilauluista, Cheekistä, kuinka iso juttu Globen 95 oli, jne. Mutta ihmiset tietävät mistä puhutaan, kun näistä puhutaan. Ihmisillä on niistä kokemusta ja mielipiteitä, ja erikin mielipiteillä on yhteistä pohjaa, arvoja tai historiaa, joka yhdistää heitä.

Näkisin mielelläni enemmän sellaista ajattelua, joka miettii Suomea kokonaisuutena. Ei vain miten tämä yksittäinen laki ja päätös sopii omalle eturyhmälle, vaan miten se vaikuttaa kansaan kokonaisuutena, siihen miten kansa toimii tai ei toimi yhtenäisenä.

Syksyllä Helsingin Kampissa minua vastaan käveli joukko eteläeurooppalaisen näköisiä nuoria, jotka näyttivät olleen matkamuisto-ostoksilla. Oli Suomi-hupparia, siniristilippulippistä ja Kimi Räikkös -paitoja. Tajusin että onpa nolo juttu, enkä edes tarkoittanut niitä Räikkös-paitoja, vaan sitä, että miksen minä kehtaa pukeutua oman maani lippuun, jos nuokin voivat. Jos me emme itse arvosta itseämme, kuka muu sen muka tekee.

Minulta on vaatinut pitkän matkan päästä väleihin oman isänmaallisuuteni kanssa. Olin teininä hirveän tyypillinen nuori anarkisti eli omasta mielestäni hirveän erikoinen. Suhtauduin kaikkeen suomalaiseen vihamielisesti ja tarvitsin sitä lähinnä, että voisin kapinoida sitä vastaan. Ei minulla varsinaisesti ollut perusteluja edes, enkä varmasti miettinyt mitä sitten – mitä siitä seuraisi, jos koko höskän raijaisi roskiin.

Vielä nykyäänkin sitä välillä katselee kirkkaanoranssia Apsi-asemaa ja maanmiehiä sen edessä päässään pipo jossa lukee ISÄNTÄ, ja toteaa itselleen, no, nyt kävi näin. Mutta niin, niin kävi, enkä olisi minä jos olisi käynyt muuten. Ja nuoret anarkistit, muistakaa tämä: joka maassa on omat Apsinsa. Siis jos asiat ovat todella hyvin.

Keski-ikäistyminen on sitä, että alkaa nuoruus taas kiinnostaa. Alkaa hyvitellä nuoruutensa syntejä. Ehkä tämä kävi ripittäytymisestä.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Missä aikuiset ovat

/ JK / 2 kommenttia

Joukkoina ihmiset käyttäytyvät kuin teinit, aikuisetkin ihmiset. Suuressa mittakaavassa. Sanoisin ”lapset”, mutta olemme yhtä himokkaita kuin teinit, yhtä taipuvaisia haikailuun ja persoja viikkorahalle. Vaikka jotkut yksilöt tekevät tästä poikkeuksia, heille ei tule antaa yliedustusta: siinä vaiheessa kun ihmisten fyysinen kehitys loppuu teini-iässä, loppuu henkinen kehityskin. Sen jälkeen vain vaihdamme mielipiteitä. Saatamme oppia paremmiksi oppijoiksi, ja tietysti lukuhistoriikkimme kasvaa iän myötä, mutta kehitys on jatkossa lähinnä mielipiteiden vaihtoa.

Minäkin olen elämäni aikana vaihtanut monia mielipiteitä 180 astetta. Olen taas samaa mieltä kuin lapsena. Olen tehnyt kahdenkymmenen vuoden harharetkiä. Se ei ole kehitystä. Kehitystä olisi, jos olisin välissä oppinut olemaan syyttämättä sitä kulloistakin vastapuolta. Ehkä vielä opin.

Tietysti me opimme uutta, mutta sekin tapahtuu pitkälti vanhan kustannuksella. Unohdamme jotain kaiken tilalle minkä opimme. Hukkaan se ei silti mene. Sivistys on se minkä olemme unohtaneet. Se mitä emme enää aktiivisesti muista. Se on olemassa, siitä on meillä aavistus, painanne on jäljellä.

Chestertonin mukaan traditio on demokratian ulottamista kuolleisiin. Ensimmäisen sanan sijalle voisi laittaa toisenkin. Sivistys on demokratian ulottamista kuolleisiin.

Sillä jos me olemme teinejä, missä aikuiset ovat? Jokuhan täällä on ollut ennen meitä, joku on meidät tehnyt, joku on käynyt läpi samat asiat kuin mekin käymme läpi. Kuolleet ovat aikuisia. Jotkut klassikot. Vanhojen kirjailijoiden lukeminen on minulle aikuista seuraa, de Tocqueville, Leopardi, T.S. Eliot, Orwell, Dostojevski, Augustinus, Seneca… Vain kuolleet voi kanonisoida. He ovat minulle isiä, siinä missä aikalaiseni ovat lähinnä teinejä kuten minäkin.

Kirjoittaja on, kyllä, keski-ikäistymässä.

Päivällinen Tapiolassa II: Lihaliemi, rakastettuni

/ JK / 12 kommenttia

Ensimmäinen osa Päivällinen Tapiolassa -sarjaa on täällä.

Anteeksi muodikas anglosaksinen ilmaisu, mutta mikä on enemmän win-win kuin lihaliemi?

Lihaliemi on käytännössä lihansyönnin sivutuote, koska luita ei voi sellaisenaan syödä. Lihaliemi on sekä ekologista, herkullista että terveellistä. Oli ruokavaliosi sitten mikä tahansa, kenenkään mielestä lihaliemi ei ole haitallista. Keittiömestarit tietävät, kuinka tärkeää liemi on ruoan maulle, mutta harva tietää lihaliemen olevan hyvin ravinteikasta – ja vielä harvempi tietää, että maku johtuu ravinteista.

Senkin takia on sääli, ettei lihalientä arvosteta. Nykyään aito lihaliemi korvataan esanssikuutiolla, joka on kemiallinen huijaus. Makuhermoja ehkä onnistuu huijaamaan, mutta soluja ei voi huijata: keho tunnistaa lihaliemikuutiot lisäaineiksi ja lihaliemen mitä oivallisimmaksi ravinnoksi. Lihaliemi ansaitsisi melkein oman paikan ruokaympyrästä.

P1030224

Monipuolinen ruokavalio tarkoittaa sitä, että syödään eläimistä kaikki osat. Me ihmiset muodostumme samoista aineista kuin eläimetkin. Meidän luustomme ja nivelemme ja rustomme ja ihomme esimerkiksi on tehty samoista ravinteista kuin lehmän ja kanan. Koska harvemmin kaluamme luita, luiden ravinteet on mahdollista nauttia keittämällä niistä lientä. Keittämisessä vesimolekyylit toimivat kuin pieninä sahoina, jotka irrottavat luusta, nivelistä, rustosta ja nahkasta ravinteita, jotka ovat hieman erilaisia kuin lihaslihassa. Lihaliemen tärkeimpiä ravinteita ovat:

– Kollageeni. Se on yleisin proteiini meidänkin kehomme tukikudoksessa, luissa, rustoissa, suonistossa, ihossa ja hiuksissa. Kollageeni hajoaa mm. gelatiiniksi eli liivatteeksi. Liivate on hydrofiilista, eli sitoo vesimolekyylejä. Juuri tämän takia sen väitetään olevan erityisen hyväksi ruoansulatukselle ja suolistolle.  Ehkä siksi sairastaville ennen tarjottiin kanakeittoa. Muuten, selluliitti aiheutuu kollageenin tuhoutumisesta.

– Glykosaminoglykaanit, joista yleisimmät ja kuuluisimmat ovat glukosamiini, kondroitiini ja hyaluronihappo. Näitä ostetaan tabletteina erilaisiin nivelvaivoihin ja läiskitään iholle voiteina.

Glukosamiinia ja kondroitiinia myydään nivelvaivoihin lisäravinteina nykyään reseptilläkin.

– Mineraaleja: kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa, fosforia jne. Lihaliemi olisikin vegaaneille hyvä maidoton keino saada kalsiumia ruokavalioonsa.

Se, että emme enää keittele luusoppaa, on täysin mahdollisesti osasyy siinä, että niin monet kärsivät selkä- ja nivelvaivoista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista, reumasta, selluliitista, ennenaikaisesta ryppyyntymisestä, hauraista hiuksista ja ruoansulatusvaivoista. Perheellisen kotikokin tehtävä taas on syöttää kasvaville lapsille runsaasti lihalientä tukemaan näiden luuston ja muun tukikudoksen kasvua.

*

Lihaliemi on helppo tehdä. Laitetaan luita vesikattilaan, sekaan joitain juureksia, tilkka etikkaa ja keitellään. Etikan tarkoitus on tuoda liemeen happamuutta, makuun se ei vaikuta. Happamuus imee luista mineraaleja tehokkaimmin. Kemiajuttuja.

Liemi kiehautetaan. Ennen kiehumista pinnalle alkaa nousta vaahtoa. Vaahto tulee kuoria pois reikäkauhalla. Kaikki painottavat tätä, joten uskotaan kerrasta.

P1030027

Kuorimisen ja kiehauttamisen jälkeen laita liesi pienelle. Hiljaista porisuttelemista jatketaan vaikka yön yli tai kahdenkin. Kanaliemelle riittää vähempikin, ja kalalientä ei yleensä keitellä joitain tunteja pitempään. Monet kokit, kuten Fergus Henderson, tekevät liemet parin tunnin keittelyllä, mutta kun on aikaa keitellä pitempään, liemeen saa enemmän ravinteita ja makua.

Luiksi käy mikä vain. Erityisen nivelikkäät ja rustokkaat palat ovat parhaita. Härän häntää laitan yleensä aina mukaan, siitä irtoaa tuhti liemi. Sian luita ei jostain syystä kukaan käytä, joten jääkööt. Kun keittää kokonaisen kanan, lihat voi ruotia välissä pois luista ja jatkaa luiden keittelyä vielä liemeksi. Juureksina käyvät esim. porkkana, sipuli, palsternakka, purjo, lanttu, juuriselleri, jne. En yleensä laita mausteita liemeen, että se jää monikäyttöiseksi eri ruoanlaittoihin, mutta persiljaa, laakerinlehtiä, pippureita ja suolaa voi käyttää.

Tältä valmis liemi näyttää purkkeihin kaadettuna. Keitellyt luut ovat kauniin kaluttuja ja huomattavasti haurastuneita. Kananluut napsuvat heti poikki. Tämä on nopeutettua osteoporoosia. Mineraalit liukenevat luista liemeen ja ovat valmiita ruoaksemme.

P1030030

Rasva kohoaa purkin pinnalle. Varsinkin kanaliemistä kuorin rasvan roskiin, sillä kanan monityydyttymättömät rasvahapot tuskin kestävät vuorokauden porisuttelua. Väristä päätellen tässä on mukana ollut porkkanan karotinoideja.

Kun liemen viilentää jääkaapissa, se parhaimmillaan hyytyy. Se johtuu sen sisältämästä liivatteesta. Siitä tietää onnistuneensa.

P1030054

Liemen voi pakastaa vaikka annospusseissa. Luista parhaat voi laittaa pakkaseen käytettäväksi uudelleen. Minulla on aina valkoisen lihan luita, punaisen lihan luita ja kalanruotoja omissa pusseissaan pakkasessa. Äyriäisistä saa myös hyvää lientä.

046 

Miten käyttää lihalientä?

– Keitot tehdään liemeen. Kalakeitto kalaliemeen, kanakeitto kanaliemeen, lihat lihaliemeen. Jos keittoa ei tehdä liemeen, se on vain ruokaa, johon on kaadettu vesilasi. Halvat ravintolat, koulukeittiöt, laitoskeittiöt, ym. tekevät vesikeittoja huijatakseen ihmisiä. No joo, voi tietysti olla, että nämä vesittäjäkokit eivät ole huijareita vaan ihan vain ammattitaidottomia, ja he luulevat keiton tarkoittavan vedellä jatkettua ruokaa.

– Pataruoat kannattaa tehdä liemeen. Kuvan karjalanpaistin liivate alkaa jäähtyessään muodostaa riitettä. Siitä erottaa, ettei sitä ole tehty veteen. Jääkaapissa paisti hyytyy huomiseksi.

016

– Liemessä voi keittää vaikka mitä. Pavarotti keitti pastansakin lihaliemeen. Meillä ei syödä pastaa, mutta riisin keittoveteen laitan aina pussin kanalientä. Pataruokiin taas lisään mahdollisen riisin suoraan pataan ruoanlaiton loppuvaiheessa, jolloin tästä muutoin melko tyhjästä tärkkelyksestä tulee tavattoman maukas lisuke ja lisäenergian lähde.

011– Jos lihalientä keittää kasaan, eli antaa siitä haihtua vettä, syntyy ns. demi-glace, eli valmis, tiviis kastike lihalle. On harvoja valopilkkuja maassamme, että kaupasta saa ostettua myös oikeaa lihalientä ja demi-glacea valmiina! Puljonki tarjoaa erilaisia liemiä litran ja puolen litran tetroissa. Demi-glacea 2 tai 2,5 dl tetroissa tarjoavat HK ja Portti. Nämä kaikki on tietääkseni tehty keittelemällä luita kasvisten ja mausteiden kanssa.

Vertailun vuoksi Knorrin ”lihaliemikuution” ravintosisältö:

Suola, hiivauute, kasvirasva, maltodekstriini, sipulijauhe 7%, sokeri, naudanliha 1,7%, persilja, porkkana, valkosipuli, mausteet ja yrtit.

Hiivauute tarkoittaa usein natriumglutamaattia. Ravintosisällöthän listataan suuruusjärjestyksessä, joten tämä liemikuutio on käytännössä vain suolaa, natriumglutamaattia, kasvirasvaa (kovetettua? osin kovetettua transrasvaa?) sekä maissitärkkelystä.

Viikonloppu on oivallista aikaa laittaa liemi porisemaan!

Jos olet niin fiksu, mikset ole onnellinen?

/ JK / 6 kommenttia

Otsikon kysymystä olen joutunut kysymään itseltäni. On todennäköisesti niin, että toiset meistä on ohjelmoitu luonnostaan onnelliseksi ja toisille se on kovan työn takana. Toiset syntyy meistä riemuun / ja toiset murheeseen sanoi runoilija, ja niinpä perusonnettomien ihmisten ei ehkä kannata etsiä neuvoa niiltä, jotka ovat aina iloisia: meidän tulisi etsiä apua niiltä, jotka ovat etsineet ja onnistuneet löytämään keinoja luoda raskaasta elämästä tyydyttävää.

Olen selaillut onnellisuuden psykologista tutkimusta jo pitempään. Nostan tässä tapausesimerkiksi yhden tutkijoiden opastuksen siitä, miten tulla onnelliseksi. Se on Berkeleyn yliopiston tiedekeskuksen kiteytys 6 Habits of Happiness:

327955_2344168290088_1426428702_31832561_941837736_oKuusi käytännön tapaa, joilla tulla onnelliseksi, ovat näiden tutkijoiden mielestä: Kiinnitä huomiota nykyhetkeen; Pidä ystävät lähellä; Muista kiitollisuus; Liiku; Unohda kaunat ja Harjoita kiltteyttä.

Minua kiinnosti se, kuinka lähellä nämä ovat uskonnollisia opetuksia.

Joten ajatuskokeeni ja työhypoteesini on tässä:

Mitä jos uskonto onkin oppi siitä, kuinka tullaan onnelliseksi?

Monien mielestä kysymys on typerä, koska vastaus on no totta kai, ja joidenkin mielestä kysymys on typerä, koska vastaus on höpsis. Olen itsekin sitä mieltä, että olen typerä. En ymmärrä miksi minulla kesti niin kauan keksiä tämä kysymys. Olen esimerkiksi ollut valmis hyväksymään tämän väitteen buddhalaisuudesta ja stoalaisuudesta, mutta jostain syystä en kristinuskosta. Minun vertaispiirissäni on ollut hyväksyttävämpää meditoida ja joogata kuin rukoilla.

Syy lienee se, että olen joutunut kuulemaan niin paljon uskontovastaista teoriaa, joka on nimenomaan kohdistanut halveksintansa omaan kristilliseen perinteeseemme. Jos olet altistunut tälle, olet mielessäsi jo käynyt läpi vastaväitteitä kysymykselleni: että satoja vuosia sitten oli kamalia ristiretkiä ja sekö tekee onnelliseksi, ja sitten on lahkoja jotka ahdistavat ja huijaavat ihmisiä ja niin edelleen. Olet siis oppinut kristillisestä perinnöstäsi lähinnä ne negatiiviset asiat.

Mutta tästä tutkijoiden listasta ainakin viisi kohtaa on hyvin keskeisellä sijalla kristillisessä opetuksessa.

– Pay Attention/Kiinnitä huomiota nykyhetkeen. Kehoitus pysähtyä ja muistaa nauttia luomistöistä kuten luonnon kauneudesta on yleinen kristillisessä kirjallisuudessa. Jeesuksen kehotus katsoa kedon kukkia ja taivaan lintuja kirvoitti Sören Kierkegaardinkin kirjoittamaan aiheesta vuolaita opetuksia. Psykologinen tutkimus läsnäolon puolesta on melko vakuuttavaa.

– Keep Friends Close/Pidä ystävät lähellä. Puolet uskonnosta on opetus uskovien yhteisön tärkeydestä. Seurakunnan tärkeydestä. Kaipuu läheiseen samanmielisten yhteisöön ei ole tietenkään kadonnut meistä mihinkään, ja toteutamme sitä mm. kokoontumalla palvomaan rokin ja fudiksen yhteisiä idoleitamme. Tämä on ehkä eniten unohdettu maallistuneessa, moniarvoisessa yhteiskunnassamme, mutta ei sen tarvitse olla. Ja toisaalta se tärkein oma yhteisö, perhe, on kristillisten arvojen ytimessä.

– Give Thanks/Muista kiitollisuus. Kiitollisuus on uskonnon perusopetuksia: kiitollisuus siitä mitä meillä on ja huomenna ehkä ei, kiitokset alkavasta päivästä ja loppuneesta päivästä. Fyysiseksi instituutioksi tämä vakiintuu rukouksessa: ruokarukouksessa, iltarukouksessa, rukouksissa muiden ihmisten puolesta.

– Drop Grudges/ Unohda kaunat. Anteeksianto ja toisen posken kääntäminen,  uusitestamentillinen armo, ”suo minun rakastaa vihamiestäni”. Olen taistellut tämän käsitteen kanssa paljon, sillä niin käsittämätön se on. Luulin ensin, että se on kiinnostava vain siksi, että se on intuitionvastainen, mutta olin silloin nuori. Nyt olen alkanut ymmärtää, että niin käsittämätön opetus kuin armo on, sitä viisaampi ja tärkeämpi se taitaa olla. Armo on varmaankin yksi vallankumouksellisimmista asioista, joihin ihminen on ikinä pystynyt, ehkä jopa ainoa. Se on pystynyt johonkin mahdottomaan – muuttamaan ihmisluontoa, ohjelmoimaan ihmistä uusiksi. Kristillistä ihmistä. Armo on nimenomaan sellaista viisautta, jota ihminen yksin harvoin keksii. Se on vaikeaa, mutta onneksi kristitty harrastaa armoa myös itseäänkin kohtaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että kristinusko on osaltaan tehnyt lännestä suuren, ja oppi armosta paitsi Jumalan armona ihmistä kohtaan, myös ihmisten armosta toisia kohtaan, on ollut erityisen tärkeä nostamaan meitä barbariasta, jalostamaan meitä, tekemään elämästä ja yhteiskunnista vähän parempia. Yhteiskunnallisella tasolla se karsii machoväkivaltaa ja tribaalisia koston kierteitä, jotka molemmat ovat sivilisaation vihollisia. Yksityisellä tasolla se piru vie helpottaa. Jos koetan rakastaa vihamiestäni, en koskaan onnistu siinä, mutta en myöskään enää kärsi yhtä näännyttävästä vihasta häntä kohtaan. Hänen valtansa minuun vähenee.

– Practice Kindness/ Harjoita kiltteyttä. Altruismi sisältyy suunnilleen kaikkiin uskonnollisiin opetuksiin. Jeesuksen kehoitus ”Kieltäkää itsenne” ja rukous ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot” tarkoittavat samaa kuin itämaisen filosofian opetukset siitä, että omien halujen perässä juokseminen tuottaa meille kärsimystä. Paremmaksi ihmiseksi harjoitteleminen on siis onnellisuuden tavoittelua? Se siis kannattaa minullekin, ei vain niille muille? Kiitos Nietzsche, että johdit minut harhaan noin 15 vuodeksi.

– Kuudetta opetusta Keep Moving ei tarvinnut uskontoon sisään koodata, sillä hyötyliikuntaahan tuli niihin aikoihin riittämiin…

*

Jos haluat tulla vähän onnellisemmaksi, kumpi vaikuttaa todennäköisemmin kokeilemisen arvoiselta: Jokin psykoterapeuttinen koulukunta, joka on auttanut tuhansia ihmisiä vuosikymmenien ajan? Vai sellainen koulukunta, joka on auttanut miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä vuosituhansien ajan? Objektiivinen tarkkailija laittaisi rahansa heti jälkimmäisen puolesta. Jälkimmäinen on tietysti kristinusko.

Paitsi että kristillisyys voi tehdä meistä vähemmän barbaarisia ihmisiä, tämän päälle, tämän takia ja tämän lisäksi se voi tehdä meistä onnellisempia.

Varmaankaan eivät kaikki ihmiset tähän tarvitse uskontoa. Osa ihailee katuojastakin tähtitaivasta. Osa taas tuskin tulee koskaan onnelliseksi, ellei liity johonkin itseään korkeampaan.