Miksi tieteen edistys ei tarkoita ihmisen edistystä

”Kasvava edistys on mahdollista vain materiaalisella alueella. Tällä hetkellä kasvavaa tietämystämme aineen rakenteesta ja yhä pidemmälle menevien keksintöjen valossa me selvästi näemme jatkuvan edistyksen kohti yhä suurempaa luonnon herruutta. Kuitenkin eettisen tietoisuuden ja moraalisen päätöksenteon alueella ei ole samanlaista mahdollisuutta karttumiseen siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisen vapaus on aina uusi ja hänen on aina tehtävä ratkaisunsa uudelleen. Näitä ratkaisuja eivät koskaan muut voi tehdä meitä varten etukäteen. Jos näin olisi, emme enää olisi vapaita. Vapaus edellyttää, että perustavissa päätöksissä jokainen ihminen ja jokainen sukupolvi on uusi alku.

Luonnollisesti uudet sukupolvet voivat rakentaa aikaisempien tiedolle ja kokemukselle, ja he voivat ammentaa koko ihmiskunnan moraalisesta aarreaitasta. Mutta he voivat myös hylätä sen, koska se ei koskaan voi olla itsestään selvää samalla tavalla kuin materiaalisissa keksinnöissä. Ihmiskunnan moraalinen aarreaitta ei ole valmiina käytettäväksi niin kuin työkalut, joita käytämme. Se on läsnä vetoomuksena vapauteen ja mahdollisuutena siihen. Tämä tarkoittaa kuitenkin, että

a) ihmisten asioiden oikea tila, maailman moraalinen hyvinvointi ei koskaan voi olla taattu vain rakenteiden kautta, kuinka hyviä ne ovatkaan. Tällaiset rakenteet eivät ole vain tärkeitä, vaan välttämättömiä. SIlti ne eivät voi eikä niiden tule marginalisoida ihmisen vapautta. Parhaimmatkin rakenteet toimivat vain, kun yhteisöä elävöittävät vakaumukset, jotka kykenevät motivoiman ihmiset suostumaan vapaaehtoisesti sosiaaliseen järjestykseen. Vapaus tarvitsee vakaumusta. Vakaumus ei ole olemassa yksinään, vaan yhteisön on se aina uudelleen saavutettava.

b) Koska ihminen aina pysyy vapaana ja koska hänen vapautensa on aina hauras, hyvyyden valtakuntaa ei koskaan pysyvästi perusteta tässä maailmassa. Jokainen, joka lupaa parempaa maailmaa, joka taatusti kestää ikuisesti, tekee väärän lupauksen. Hän unohtaa ihmisen vapauden. Vapaus täytyy jatkuvasti voittaa hyvän asian puolesta. Vapaa suostumus hyvään ei koskaan ole olemassa itsestään. Jos olisi rakenteita, jotka peruuttamattomasti voisivat taata määrätyn – hyvän – maailmantilan, ihmisen vapaus kiellettäisiin, ja siksi ne eivät olisi hyviä rakenteita ollenkaan.”

*

Lainaus loppui, jatko on omaani.

Ihmiskunnan edistys alkaa uudestaan alusta joka sukupolvessa – joka lapsessa. Ihmisyksilön edistys saattaa olla tie, mutta ihmiskunnan edistys on aina paikallaan juoksua, oravanpyörä, juoksumatto. Voimme luoda ja ylläpitää hyväksi havaittuja rakenteita (hyviä tapoja ja kauniita perinteitä, instituutioita, klassista kulttuuria ja sivistystä, moraaliohjeita ja perusteluja näille, ymmärrystä ihmisestä, luonnosta ja historiasta) ja saada lapset ymmärtämään, että niitä kannattaa jatkaa, mutta jokaisen teinin on vuorostaan hyväksyttävä tai oltava hyväksymättä ja opittava tai oltava oppimatta nämä alusta uudestaan. Heitä ei voi pakottaa tekemään mitä haluamme, eikä heitä voi pakottaa myöskään olemaan hyvä (jälkimmäistä taitaa nyky-Ruotsi yrittää).

Samoin kuin lapsi oppii lukemaan, hän oppii ”lukemaan” Hyvää Elämää, sellaisena kuin me osaamme tietojamme siitä välittää historiallamme ja kulttuuriperinnöllämme. (Ja tieto on usein hiljaista tietoa ja vaikeasti artikuloitavissa – me esimerkiksi tiedämme kuinka tärkeää on opettaa lapselle, että hänen pitää olla kiltti muille, mutta jos kohtaamme lapsen, joka inttää loputtomiin miksi, jossain vaiheessa argumentointimme alkaa hapertua ja alamme itsekin miettiä: Miksi pitää olla kiltti? Tämä tuntuu olevan yliopistojen tehtävä nykyään.)

Jos nämä rakenteet (järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta) pysyvät, ihminen voi oppia haluamaan pelata ”hyvempänä”, koska se kannattaa, mutta poista rakenteet, ja hän on taas moraalisesti nollapisteessä. (Cormac McCarthy on kirjoittanut tästä kirjan Tie.)

Tämä ei ole pessimististä, koska emme pidä pessimistisenä sitäkään, että joka sukupolvi pitää kasvattaa sisäsiistiksi ja opettaa lukemaan ja hankkimaan ammatti. Pessimistisenä tämän näkevät vain ne, jotka kuvittelevat, että ihmiset voi taivuttaa mihin vain. He voivat tehdä sen vain viemällä ihmisiltä vapauden, ja tämän tehtyään he eivät ainakaan voi pitää yhteiskuntaansa hyvänä.

(Oikeastaan voisi ajatusleikkinä miettiä, olisiko onnistuneen yhteiskunnan merkki se, että ihmisiltä joudutaan vaatimaan mahdollisimman vähän edistystä, ts. asiat hoituvat itsestään ja ihmiset saavat olla rauhassa. Jos näin olisi, se em. nyky-Ruotsi olisi pohjalla. Ihmisten kiusaaminen on ikävää ja sen vaihtoehtoiskustannukset ovat huomattavat.)

Alun lainaus on paavi Benediktus XVI:n Spe Salvi -kiertokirjeestä, kursivointi omaani. Sama on ilmaistu monesti klassisessa kirjallisuudessa. George Orwell ilmaisi sen monesti, esim. kullanarvoisessa esseessä The Prevention of Literature.

Kirjailija Tauno Yliruusi ilmaisi saman 1969 näin, ja voit korvata ’kommunismin’ millä utopialla tahansa:

Jos ajattelemme utopiaa mahdolliseksi,

siis kommunismia konkreettisena

sovelluksena, niin eikö sensuuri

ole ensimmäinen edellytys.

Emmehän voi kuvitella

että kaikki kansalaiset aivopestäisiin

kannattamaan yhtä mahdollisuutta

täysin vapaaehtoisesti.

Kirjailija Paavo Haavikko taas näin:

Pahin mahdollinen maailma. Verrattomasti parempi kuin paras mahdoton.

Oma elämäni todistaa tästä. Olen taas samassa pisteessä kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun teinipunkkarina hylkäsin kaikki yhteiskunnan tarjoamat hyvien rakenteiden opit. Minulla meni kaksikymmentä vuotta harhailemassa sen takia, että päätin olla tekemättä mitä minulle opetettiin ja kyseenalaistaa kaiken. (Onni onnettomuudessa että olen kirjailija. Niiltä ei mikään odysseia mene hukkaan, kaikki on materiaalia.) Näin käy jatkuvasti. Sitä saattaa käydä nykyään yhä useammin, koska olemme nykyään yksinäisempiä kuin ennen. Ihmiskunta siis saattaa pikemminkin olla taantumassa.

Mainokset

Tieteen lumevaikutus, eli tiede kertomuksina

Ensin itsestäänselvyys: tiede on hyvä asia. Blogiani lukeneet tietävät, että seuraan tiedettä innokkaasti ja olen tieteelle hyvin myötämielinen. Tämän tarkoitus ei siis ainakaan ole haukkua tiedettä, teen vain huomautuksen, joka on mielestäni tärkeä ja jota ei liian usein tehdä.

Olin kirjoittanut postauksesta ensiluonnoksen, kun uutisoitiin tästä Stephen Hawkingin musta-aukkouutisesta. Ilmeisesti mustia aukkoja ei olekaan olemassa. Hawking myönsi erehtyneensä. Yleisesti ottaen on hyvä asia jos joku myöntää olleensa väärässä. Hän on silloin viisaampi kuin aiemmin, ja hänellä on luonnetta myöntää se. (Jostain syystä ihmisillä on kuitenkin tapana haukkua ihmisiä, jotka ovat oppineet jotain, takinkääntämisestä.)

Joka tapauksessa (ja edelleen, kuten blogini lukija varmaan on huomannut ja mahdollisesti saanut jo tarpeeksi) olen kirjoittanut paljon evoluutiotieteen lisäksi  maailmankatsomuseroista: mikä esimerkiksi tekee toisista ihmisistä liberaaleja ja toisista konservatiiveja? Keskustelin aiheesta yhden tiedettä seuraavan ystäväni kanssa, ja hän oli lukenut tutkimuksen, jonka mukaan tytärten saaminen tekee ihmisestä liberaalimman. Hänen mielestään se oli totta.

Minä taas olin juuri lukenut tutkimuksen, että tyttäret tekevät isästään konservatiivisemman, ja olin sitä mieltä että se on totta.

In newly published findings that challenge earlier research, Dalton Conley of New York University and Emily Rauscher of the University of Kansas found that having more daughters than sons and having a daughter first “significantly reduces the likelihood of Democratic identification and significantly increases the strength of Republican Party identification.

Not only is the daughter effect statistically significant, it’s substantively large.  They found that overall, “compared to those with no daughters, parents with all daughters are 14% less likely to identify as a Democrat….[and] 11% more likely to identify as a Republican than parents with no daughters,” they write in the journal Sociological Forum.

Credit: John Carleton

Periaatteessa tuoreen tutkimuksen opetuksen voisi summata: ihmiset/miehet, joilla on naisia, joista he pitävät huolta, tuppaavat keskimäärin tulemaan vähän konservatiivisemmiksi. (Trivers-Willard-hypoteesin mukaisesti vaikutus katoaa niiden kohdalla, jotka vaativat vähemmän lapsenlapsiltaan, ja on toisaalta voimakkaampi niillä, jotka ovat satsanneet tyttäriinsä enemmän ja vaativat näiltä myös enemmän.) Huomaa, että tämä tutkimus tosiaan kumoaa aihemman tutkimuksen aiheesta ja päätyy päinvastaiseen.

Sellainen jälkiviisaus on niin helppoa: no kyllähän tuo tiedettiin. Näinhän se menee. Mutta me osaamme soveltaa tätä jälkiviisautta päinvastaisiin tuloksiin.

Tämä on se vaara, joka tieteeseen aina sisältyy. Ystäväni oli soveltanut lukemaansa aiempaa tutkimusta ja todennut sen ”oikeaksi” omalla kohdallaan: tyttären isänä hän tykkää mennä shoppailemaan tyttärensä kanssa ja ostella helpommin kaikenlaista mukavaa vastaantulevaa (tämän hän tulkitsi liberaaliksi käytökseksi, minkä huumori ei mennyt meiltä hukkaan).

Ihmisestä voi sanoa mitä vain ja olla oikeassa, Lipasti sanoi. He olivat kahdestaan sen toimistolla Kilossa lähellä oikeustaloa, paperipinoja täynnä olevassa pienessä huoneessa, jonka ikkunalauta kukki hyvin kasteltuja viherkasveja. Päinvastaisia asioita: ihminen on hyvä, kyllä, ihminen on paha, aivan. Kaikki ihmiset ovat kiinnostavia; ihmiset ovat yleensä hirveän tylsiä. Jokainen ihminen on tärkeä. Harva meistä on korvaamaton, harvaa meistä pitkään kaivattaisiin. (Totuus naisista)

Sama evoluutioteorian suhteen, tai ei itse evoluutioteorian, vaan sen kulloinkin tarjoaman kuvan ihmisestä. Varhaisin tulkinta 1800-luvulla oli usein sosiaalidarvinistinen, eli että evoluutioteoria todistaa elämän olevan kaikkien sota kaikkia vastaan. Neuvostoliitossa uskottiin lysenkolaisuuteen, jonka mukaan opitut ominaisuudet periytyvät: tämä oli käytännössä välttämätöntä, koska kommunismi edellytti, että ihmiset paranevat jatkuvasti. Yleisestikin evoluutio tarjosi pitkään kuvaa ihmisestä ja geenistä itsekkäänä. Nykyään taas törmää yhä useammin painotuksiin, että ihminen onkin sosiaalinen ja yhteistyökykyinen ja luonnostaan kykenevä hyvyyteen ja altruismiin. Jopa kerran jo vääräksi tuomittu ryhmävalintahypoteesi on tekemässä paluuta: eli luonnonvalinta ei toimi ainoastaan yksilöiden tasolla (kuten ennen geenien löytämistä uskottiin) tai geenin tasolla  vaan myös ryhmien tasolla. Ja jopa jonkinlainen ”lysenkolaisuus” on palaamassa epigenetiikan kautta – elämänkokemukset muokkaavatkin perimäämme.

Tiedon kertyminen on hyvä asia, mutta huonompi aina niille, jotka uskoivat liian orjallisesti sitä tieteen tarjoamaa kuvaa, joka osoittautuikin vääräksi. Ja me teemme tätä kaikki koko ajan. Ihmiset käyttäytyvät vähän sen mukaan, miten luulevat ihmisen käyttäytyvän. Erään klassisen tutkimuksen aiheesta mukaan, ne oppilaat joille oli kerrottu taloustieteen tunnilla, että ihminen on itsekäs olento, käyttäytyivät jatkossa itsekkäämmin kuin verrokkiryhmä.

Ensin se vanha juttu, joka kestää toistamista: Tiede on yhtä erehtymätön kuin tekijänsä, ja erehtyminen on inhimillistä. Valtaosa tiedemiehistä on ensin ihmisiä ja vasta sitten tieteilijöitä. Tämä tarkoittaa, että he ymmärrettävästi haluavat esim. jäädä eloon mieluummin kuin kuolla tieteen puolesta. Arkisemmalla tasolla ihmisestä on mukavaa menestyä ja vaikka vaurastua ja saada ihailua ja rahoitusta ja nimeä. Joskus nämä inhimilliset asiat ovat ristiriidassa tieteellisen totuuden kanssa ja joskus silloin inhimillinen puoli vähän voittaa, ja älykkäät ihmiset ovat hyviä perustelemaan asioita itselleen ja toisilleen. Se on tärkeä muistaa, eikä tässä ole mitään kovin uutta. Mutta nämä Hawkingin ja ennen kaikkea Conley-Rauscherin tapaukset voivat opettaa muuta. Ne opettavat tieteen lumevaikutuksesta.

Sillä tämähän on eräänlainen plasebovaikutus. Plasebopillerin sisältö on perunajauhoa, mutta jos  ihminen silti uskoo pilleriin, tällä uskomisella on vaikutus ihmisen terveyteen. Samoin jos tiedemies puhuu puutaheinää, mikään ei ole oikeasti muuttunut, mutta uskomisella on vaikutus käyttäytymiseen. Uskommeko sitten, että on olemassa mustia aukkoja tai ei ole, mikään avaruudessa ei ole tainnut muuttua, mutta mustat aukot ovat silti ilmestyneet meidän sosiaaliseen todellisuuteemme, kirjoihin, sarjakuviin, lauluihin, jne. (Tällainen tieteen vanheneminen on muuten kirjailijalle uhka, olen kirjoittanut siitä täällä.)

Esimerkkejä voisi keksiä enemmänkin, mutta varmaan olisi hyödyllisempää, jos lukija miettisi omaa maailmankuvaansa muuttaneita tiedeuutisia ja tutkimuksia.

Joten pari tärkeää huomiota tieteen lumevaikutuksesta kaikille meille, jotka aikovat kuunnella tiedettä jatkossakin:

– Tiede on aina keksinyt lopullisen totuuden. Ja sitten tulee uusi.

– Tiede, etenkin sosiaalitieteet, kertovat meille tarinoita itsestämme. Aina kannattaa olla tarkkana, kun sinusta kerrotaan tarinoita. Tarinoilla on suuri voima.

– Vaali sellaisia asioita kuin arkijärki, kulttuuriperintö ym. – kaikkea joka voi suojata liian sokealta uskomiselta tuoreimpiin tiedeuutisiin.

Kaksitoista haja-ajatelmaa kirjoittajalle ja eläjälle

1. On olemassa tietynlainen kirjallinen vaikeaselkoisuuden tyyppi, joka suojaa kiireisiltä kriitikoilta, koska he epäilevät etteivät ymmärtäneet jotain olennaista, eivätkä halua riskeerata paljastaa sitä.

*

2. Pelastakaa sotamies Ryan -periaate: Lukija hyväksyy epäuskottavuuden, jos tarina alkaa sillä. Vastaavasti mitä lähempänä loppua ollaan, sitä epäuskottavampi epäuskottavuus on. (Jos kaikki ryhmän miehet selviäisivät Normandian maihinnoususta elokuvan lopussa, se olisi epäuskottavaa.)

*

3. Että ennen oli paremmin kuin nyt johtuu siitä, että entiset ongelmat ovat meille jo vanhoja tuttuja, kun taas nykyiset ongelmat uusia. Näin vanhat ongelmat saavat sympaattisen sävyn siinä missä uudet ongelmat ovat järkyttäviä.

*

4. Kirjailijantyö (yhdyssana). Määritelmä: Kaikki kirjan sisällön eteen tehty työ, joka ei ole kirjan kirjoittamista. Kirjan maailman, hahmojen, tarinan rakentaminen, taustatyö, esteettiset ja tekniset linjaukset… Kirjailijantyö tekee kirjasta tiheän.

*

5. Kuka sen sanoi: jos kirjoittaja yllättää itsensä, hän yllättää lukijankin. Mutta hän saattaa silti yllättää lukijan vaikkei yllättäisikään itseään, koska hän tuntee itsensä mutta lukija ei. Ja joskus lukija tuntee kirjailijan paremmin kuin tämä itse, eikä silloin ylläty mistään.

*

6. Jos ihmisluonto on jotain, jonka yli meidän tulee nousta, se luonto pitää ensin myöntää että sen yli voi nousta. Sen kieltäminen taas tekee meistä itsetyytyväisiä, kehitys tyssää tyytyväisyyteen.

*

7. Voisi kutsua kirjalliseksi keikaroinniksi sitä kirjoitustyyppiä, jonka tarkoitus on esitellä omaa erinomaisuuttaan silläkin seurauksella, että lukija jää statistiksi, jalkoihin.

*

8. Mutta ylipukeutuminen, tässäkin, on pienempi paha kuin alipukeutuminen, samoin kuin on pienempi virhe rakastaa liikaa kuin liian vähän.

*

9. Ei-realistinen kirjallisuus: ei tule olla realismin väistämistä vaan sen yli nousemista. Vaatii toimiakseen sen vaikeasti määriteltävän vaikutelman, että kertoja tietää hyvin mitä elämä realistisesti on ja osaisi halutessaan kuvata sen, mutta hän on valinnut ei-realismin tehdäkseen pointtinsa selvemmäksi. Ei-realistinen kirjallisuus allegoriaa.

*

10. Kaikilla on sokeita kohtia. Ihmisistä älykkäimmillä on sokeita kohtia, kokonaisilla kansoilla ja sukupolvilla on sokeita kohtia. Ei voi luottaa vain yhteen ihmiseen, aikaan, suuntaukseen. Sivistys on sokeuden tunnistamista.

*

11. ”Pyhä” on post it -lappu edellisiltä sukupolvilta meille. Siinä lukee: Pitäkää lapset tästä huolta. Vaikka ette juuri nyt ymmärtäisi tätä, tämä on niin olennaista, että halusimme muistuttaa siitä haudan takaa.

*

12. Mietittävä, missä määrin tämä kuvaa kirjailijaa. Se on ihan kielen päällä.

Kolumnin tekstilajista ja K2-vitamiinista

Kaverini kysyi lähteitä viime kolumniini Helsingin Sanomien ruokasivuilla. Tajusin vasta, että olen tainnut tehdä liikaa oletuksia. Ensinnä olen luottanut liikaa tekstilajiin. Kolumnin tarkoitus on olla miellyttävästi luettava ja viihdyttävä, ajatuksia ja mielipiteitä herättävä kirjoittajansa näkökulma johonkin asiaan. Kolumnin mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta lehden mielipiteitä. Tämän takia en ole laittanut lähdeviitteitä ym. kömpelöä tekstiin. Jos kolumnissa on tieteellinen pohja, kuten K2-vitamiinikolumnini tapauksessa, raja varmasti hämärtyy, ja pieni ”kolumni”-sana unohtuu. Miten tehdä tieteellinen, mutta silti luettava ja viihdyttävä kolumni, tätä amalgaamia pitää hioa jatkossa. En tosin kirjoita tieteellisempiä kolumneita kuin välillä. Seuraavaksi on mietteillä taas kaunokirjallisempaa sekä historiallisia ruoka-aiheita.

Tämän K2-kolumnin tapauksessa toisaalta lähdeviitteitä on post-google-aikoina niin helppo löytää itsekin, että oletin (taas tuo virhe, olettaa) ihmisten tekevän niin. Ensimmäinen Google-sivu löytää esim. tällaisia sivuja haulla vitamin K2: http://en.wikipedia.org/wiki/Vitamin_K2 , http://www.pronutritionist.net/k-vitamiini-%E2%80%93-unohdettu-ravintoaine-osteoporoosin-ehkaisyssa-ja-hoidossa-vieraskirjoitus/. Näissä on myös lisälinkkejä.

Ja Pubmedista voi päästä suoraan lähteille esim. samalla hakusanalla – sivu tarjoaa automaattisesti asiasanoja jatkoksi. (Tässä myös suoria linkkejä kiinnostuneille: sydämestä http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=vitamin+k2+rotterdam,  http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1917905 , kasvon luustoista https://www.ncbi.nlm.nih.gov/m/pubmed/8018065/?i=3&from=/9279066/related , aivoista http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=presse+shatenstein+low+vitamin+k+intakes , http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/?term=li+lin+novel+role+of+vitamin+k ; ryppylinkki http://news.yale.edu/2011/06/06/not-just-skin-and-bones-wrinkles-could-predict-women-s-bone-fracture-risk )

Lukemani kirja (Vitamin K2 and the Calcium Paradox) ei varsinaisesti keksi mitään uutta, vaan on kokoama tutkimusta aiheesta, joten jätin sen ja sen kirjoittajan (Rhéaume-Bleue) kömpelöt nimet mainitsematta. Kiinnostuneille voi kyllä kirjaa suositella. Ja kiinnostavahan aihe on. Herää spekulatiivisia kysymyksiä, kuten voisiko juustoa syövä lapsi välttää purentaviat, kalliit hammaslääkärilaskut ja lasileuan?

Muuten, kaksi erikoisempaa mutta aivan erityisen potenttia K2-lähdettä ovat natto, fermentoitu japanilainen paputahna, ja ranskalaisten rakastama hanhenmaksa foie gras. Natto kuulemma haisee vanhoilta jumppasukilta ja maistuu vielä pahemmalta, mutta kai sitä voisi kokeilla. Hanhenmaksaa saa helpommin ja se maistuu herkulliselta. (Hmm, juustoa ja hanhenmaksaa – ranskalaisten sydänterveys näyttää taas vähän vähemmän paradoksaaliselta?)

Päivällinen Tapiolassa III: Sisäelimet eli Mitä Leopold Bloom söisi

Leopold Bloom söi halukkaasti nelijalkaisten ja lintujen sisäelimiä. Hän piti paksusta perkekeitosta, herkullisista linnunkuvuista, täytetystä käristetystä sydämestä, leivänmurujen kera paistetuista maksaviipaleista, paistetusta turskanmädistä. Kaikkein eniten hän piti grillatuista lampaanmunuaisista jotka jättivät vienosti tuoksahtavan virtsanmaun hänen kitalakeensa.
(Joyce, Odysseus, Saarikosken suomennos koska Lehtoa ei ole käsillä)

Lukijatehtävä:

1) Tunnista kuvan elimet

2) Minkä eläimen elimet kyseessä?

DSCF0676
Aloitetaan kaikkien ruokien keisarilla, maksalla, josta kirjoitin vastikaan enemmänkin HS ruokakolumnissani ”Se alkuperäinen superruoka”. Kerroin siinä jo tämän käytetyimmän reseptini. Tässä ovat viipaleet menneet juuri likoamaan.

Valmiin maksapihviaterian lisukkeena on tällä kertaa kaaligratiinia ja kanaliemeen keitettyä riisiä. Vielä en ollut oppinut paistamaan sivuun tomaattia. Kastike näyttää tässä muuten erikoisrasvaiselta.

006Sen lisäksi en teen välillä jauhemaksaa ja senkin paistan yleensä pihveiksi. Laitan puolet ja puolet (täysrasvaista naudan) jauhelihaa ja jauhettua (naudan) maksaa. Maku ja rakenne on minusta parempi niin. Jauhemaksapihveistä voi tehdä purilaisiakin.

Tässä vielä broilerinmaksaversio pannulla:

P1030329

*

Munuainen on maksan jälkeen ravinteikkain sisäelin, joten halusin senkin mukaan repertuaariin. Valokuvassa on jotain rujonkaunista.

Tein munuaisista risoton. Riisit on tässä paistettu ja keitetty valkoviini-kanaliemessä. Sitten sipulia, pekonia (Wotkins ainoa hyvä), mascarponea, persiljaa ja päälle raastetaan parmesaania tai gran padanoa. Laitan munuaiset pikku kuutioiksi ja lisään sekaan erehdyttävän saman näköisiä sieniä ja rusinoita. Tämä on oiva kikka saada lisää ravinteita kasvissyöjän ruokavalioon – hän ei varmasti edes tiedä mitä syö!

P1020702
Näillä resepteillä olen onnistunut ainakin yhdessä asiassa kasvatuksen saralla: lapseni rakastavat syödä maksaa ja munuaista.

*

Koetan tehdä sisäelinruoan joka viikko. Sydän on keittiöni elimistä kolmanneksi suosituin. Yleensä jauhan sydämen jauhelihan sekaan, mutta Jaakko Kolmosella on hyvä resepti kokonaiselle valkosipulisydämelle uunissa. Lihamylly on kätevä kaveri. Kuvassa sydän etualalla ja jokin halpa naudanruhon osa taaempana. Sydämessä on omaleimainen, vähän makea maku.P1020982

Kiinalaisen lääketieteen periaate, että syö sitä minkä haluat parantaa, kuulostaa tietysti magialta, mutta on siinä järkensä. Siankin sydän sisältää paljon mm. ubikinoni Q-10:tä, jota meidän sydämemme kaipaa. Elimet ovat erityisen tehokkaita ravinnevarastoja meidänkin hyödyksemme.

*

Kieli ei ole elin, vaan lihas, mutta menköön samaan kategoriaan, varsinkin kun sydänkin on teknisesti lihas. Tässä on keitetty possun kieli. Pinnalla näkyy tuollainen vaalea kalvo, joka on hyvä poistaa – varsinkin naudan kielessä se on paksu ja helppo kuoria kuin mandariini marraskuussa. Kielen olen aina keittänyt ja sitten laittanut esim. lisukkeeksi taikka tillikastikkeen kanssa pääruoaksi. Halpaa ja herkullista, joskaan ei säily yön yli hyvän makuisena.

DSCF0673*

En juuri käytä kokkailuun viljoja, varsinkaan vehnää. Niitä tulee vastaan muutenkin joka puolelta. Kotona pitäisi koettaa syödä sitä paremmin, mitä useammin joutuu sen ulkopuolella turvautumaan eines- tai laitosruokaan. Viljan korvikkeena esim. verilätyissä olen käyttänyt tattaria, joka on mainio perinteinen siemenkasvi. Se on gluteeniton ja käsittelyn jälkeen harmiton, ravinteikaskin. Kuten niin monet muutkin kasvit, tattarikaan ei halua tulla syödyksi, joten se puolustautuu syöjiään vastaan antiravinteilla. Tanniini eli parkkihappo antaa tattarille kitkerän maun, ja fyyttihappo estää mineraalien imeytymistä. Tanniineista pääsee eroon kun ensin liottaa tattarisuurimot yön yli runsaassa vedessä; fyyttihapot saa hajalle joko hapattamalla tai sitten idättämällä, kuten tässä on menossa:

P1020870

Kun rupeaa isoon paistourakkaan, voi kannattaa kirkastaa. Kirkastamalla voista lähtee veden, proteiinin ja sokerin hituset, eikä se ruskistu tai räisky. Jäljelle jää puhdasta, hivenen toffeemaista voirasvaa paistoa varten. Verilettuihin laitan tattarien lisäksi naudan tai poron verta, merisuolaa ja vettä, sekoitan blenderissä ja paistan runsaassa (kirkastetussa) voissa. Tarjoillaan ehdottomasti puolukkasurvoksen ja raaka- tai täysmaidon kanssa. Erinomainen rotina vastasynnyttäneille naisille. Veressä on raudan lisäksi myös D-vitamiinia – edellyttäen, että eläin on saanut kesällä aurinkoa, mikä puoltaisi luomusian veren suosimista.

P1020871

Tässä viimeisessä kuvassa on leipää ja hyvästä syystä. Annos on nimittäin sisäelimiin erikoistuneen kokki Fergus Hendersonin omistaman St. John’s Restaurantin legendaarinen Bone Marrow & Parsley Salad taannoiselta Lontoon-matkaltani. Hyvä esimerkki ruoanlaitosta, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämä oli taivaallinen summa, vaikka sitä ei kyllä kuvasta arvaa.

264

Luuydin on (kertatyydyttämätöntä) rasvaa ja sisältää mm. kasvutekijöitä, joiden syöminen tuskin on haitaksi meidänkään luillemme. Luuydin on ollut ihmisen ravinnon kulmakiviä metsästäjä-keräilijäaikoinamme, jolloin kehomme on nykyiseksi rakentunut, joten sitä ei ole syytä hylätä nytkään. Luuydintä on helppo tehdä kotonakin uunissa – kunhan sitä ensin löytää kaupasta.

Minulla on muuten hyllyssä Hendersonin Whole Beast – Nose to Tail Eating, ja jos minulla olisi hirveästi ylimääräistä aikaa, perustaisin ruokablogin, jossa kokkaan kirjan alusta loppuun. Samaan syssyyn menisi tietysti Kolmosen kotimaiset perinnereseptit.

Philip Teirin uudenvuodensaarnasta

Ihmeen usein tässä maassa kohtaa tuntemuksia, että meidän pitää tehdä kaikki samoin kuin ”isompien” maiden, ja jos Suomessa tehdään jotenkin eri tavalla, se on heti ja automaattisesti väärin. Samat virheetkin pitäisi tehdä, että on sitten mukava olla yhdessä sopassa.

Kuten vaikka Ruotsi. Ah, Ruotsi.

Kesällä 2001 matkustin opiskelijaporukassa Ruotsin läpi bussilla. Tukholmassa kiipesimme Södermalmin näköalapaikalle ja ihastelimme sieltä avautuvaa pääkaupungin rantaviivaa ja huokailimme, että onkohan Ruotsi maailman paras maa… Kysymys oli aika retorinen, sillä kyllä meidän kaikkien nuorten kulttuuriantropologian opiskelijoiden mielestä Ruotsi oli maailman paras maa. Edistyneinen, valistunein, tasa-arvoisin ja niin edelleen.

Kohtaus muistui mieleeni tämän vuoden 2013 toukokuussa, kun Tukholmassa puhkesivat Husbyn mellakat. Olin lopettanut aiemmin alkuvuodesta lehtien lukemisen, ja kun päivittäinen uutisturrutus loppui, ne uutiset jotka tulivat läpi minulle asti, vaikuttivat sitäkin tärkeämmiltä. Kuten nämä mellakat: viikon ajan poltetaan autoja ja taloja saman maan pääkaupungissa, jota kymmenisen vuotta sitten pidin maailman parhaana? Yritetään polttaa kouluja ja poliisiasemia? Mikä mieletön romahdus, mikä massivinen epäonnistuminen valtionrakentamisessa.

Mitä oli tapahtunut?

Millä lehdistössä selitettiin mellakoita, jotka levisivät muuallekin Ruotsiin?

Joko ne vain ”sattuivat” ilman mitään syytä kuten metsäpalo (vaikka toimittajia tarvitaan, että he kertoisivat meille miksi asiat tapahtuvat), tai sitten syyksi tarjottiin jotain niin absurdia, että en ollut uskoa korviani: jotkut syyttivät mellakoista ruotsalaisten rasismia. Kantaväestön harjoittama rasismi pakotti maahanmuuttajaväestön polttamaan pääkaupunkia.

Rasisteja? Ruotsalaiset? Maailman edistynein kansa?

Tässä on World Values Surveyn kulttuurintutkijoiden kuvaus maailman kulttuureista lajiteltuna kahden arvon mukaan: pystyakseli kuvaa kuinka traditionaalinen tai sekulaaris-rationaalinen kulttuuri on, ja vaaka-akseli kuinka paljon kulttuuri on suuntautunut selviämiselle tai mahdollistaa itseilmaisuun keskittymisen. Itseilmaisu (self expression) on käytännössä korrelaatti suvaitsevaisuudelle:

Self-expression values give high priority to environmental protection, tolerance of diversity and rising demands for participation in decision making in economic and political life. (lähde)

wvs-culture-mapRuotsi on äärimmäisenä oikeassa ylänurkassa. Se viittaa siihen, että kaikista näistä kulttuureista Ruotsi olisi eniten avoin ja vähiten rasistinen. Jos siis Ruotsikin on silti liian rasistinen, siitä seuraa helppo johtopäätös: Kaikki kulttuurit ovat liian rasistisia. Ja jos kaikki ovat ”rasistisia”, silloinhan me emme enää puhu rasismista (koska todistettavasti on olemassa oikeasti rasistisia ihmisiä ja sille tarvitaan nimitys). Joten rasismi ei voinut olla selitys.

Vanha kunnon Occamin partaveitsen periaate neuvoo, että lähtökohdaksi kannattaa ottaa ensin selkein selitys ja monimutkaistaa asioita vasta sitten, jos tämä osoittautuu vääräksi. Loogisen oletuksen mukaan Husbyn mellakat vaikuttavat suoralta seuraukselta siitä, että mahdollisimman erilaiset kulttuurit joutuvat kohtaamaan. Eikä ole olemassa mitään syytä miksei vastaavia mellakoita syntyisi myös Suomeen, jos teemme samoja valintoja kuin Ruotsi. Suomi on tässä asiassa onnellisessa tilanteessa, koska me voimme ottaa opiksi muiden maiden virheistä ja välttää ne.

Silti suomenruotsalainen kirjailija Philip Teir toivoi äsken HS:n uudenvuodensaarnassa Kukkahattutätien puolustuspuhe Suomeen samanlaista vapaampaa maahanmuuttoa kuin Ruotsissa. Mutta en usko että Teir on suuremmin miettinyt tätä monikulttuurisuusasiaa, saati lukenut siitä. Nelson Mandelan mukaanvetäminen on helppo ja halpa temppu, ja natsikortin käyttö todistaa sekin siitä, että Teir lähinnä ostaa yleisesti hyväksytyillä mielipiteillä jäsenyyttä kerhossa. Oikeanlaisilla mielipiteillä päästään oikeisiin piireihin. Samanmieliset bonhommet hyväksytään porukkaan ja erimielisten kanssa ei leikitä. Me ihmiset kun keskimäärin viihdymme porukoissa, jotka ovat suht samanlaisia kuin itse olemme. Life is just high school with money.

Teir kirjoittaa:

Jos Tampereen mellakat olisivat tapahtuneet Tukholmassa, olisimme varmaankin saaneet lukea Ruotsin ongelmalähiöistä. Mutta nyt autojen ja parkkimittarien kimppuun hyökkäsivät aivan tavalliset suomalaisnuoret.

En tiedä onko tahallinen tai tahaton hölmöys verrata humalaisia äärivasemmistolaisia Kiakkovieraita vaikka Husbyn mellakoihin, niin väärästä analogiasta on kyse. Mutta pelottavaa tässä on se, että Teir on nähtävästi jo unohtanut Husbyn mellakat.

Jos ei Teir, en minäkään esitä alan asiantuntijaa. Mutta olen nähnyt tämän Pew Research Centerin maltillisen laskelman, jonka mukaan Ruotsissa on vuonna 2030 miljoona islaminuskoista. Yksin muslimeita kohta miljoona? Ja PEW:n laskelma on tehty ennen kuin Ruotsi lupasi turvapaikan Syyrialle.

Ruotsi on ottanut hyvin kokeellisen suunnan tällä politiikallaan. Sen seurauksena se on pian radikaalisti ja mahdollisesti lopullisesti eri maa kuin se, jonka kerran tunsimme. Ei vain erilainen, ei vain muuttunut, vaan eri maa. Eikä kukaan tiedä minkälainen. Kukaan ei tiedä minne tämä uusi kurssi johtaa, mutta kovaa sinne pitäisi Suomenkin silti päästä, koska muuten ollaan huonoja ja pahoja ihmisiä, eikä sellaisten kanssa leikitä.

Evoluutio ennen ja nyt ja vuonna 1984

On kiinnostavaa huomata, miten eri lailla Darwinin evoluutioteoriaan on suhtauduttu 1800-luvulla ja nyt. Silloin moni tulkitsi evoluution edistysoppina, siis kehitysoptimismina: se todistaa lajin kehityksestä paremmaksi. Ehkä tämä liittyi 1800-luvun alkupuoliskolla ihmeen suosituun hegeliläiseen viitekehykseen, jossa kehityksellä on suunta, lait ja tarkoituksenmukaisuus. Tai siihen, että koko 1800-luku oli kehitysuskoinen. Tieteellinen positivismi oli comtelaisittain tällaista; sosialismi oli materialistiseksi muuttunut hegeliläinen kehitysoppi. Muistan nähneeni Moskovassa museossa seinän kokoisen esityksen, jossa ihminen kehittyi historian saatossa ja saavutti lopulta kehityksen huipun: haalaripukuisen työläisen tehtaan edessä vasara kädessä.

Jo Darwin itse yritti varoittaa tästä väärinkäsityksestä. Evoluutiomekanismi kun ei aiheuta mitään universaalia progressiivisen kehityksen lakia: ”Meidän on kuitenkin myönnettävä, että ihminen kaikkine ylhäisine kykyineen — kantaa ihmiskehossaan alhaisen alkuperänsä lähtemätöntä leimaa.” Nykyään darwinismin tarjoama ymmärrys ihmisestä onkin suorastaan radikaalin taantumuksellinen. (Ei radikaali merkityksessä, että se itse olisi radikaali, vaan koska nykyaika verrattuna siihen on radikaali.) Ihmisluonto kehittyy niin hitaasti, että suuret yhteiskunnalliset muutokset ovat väistämättä ristiriidassa sen kanssa. Pleistoseenikaudella muokkautuneet, savanniin ja luolaan sopeutuneet ruumiimme ja aivomme eivät noin vain sovellukaan nykyaikaan, ja seurauksena on monenmuotoista ongelmaa ja ahdistusta. Olemme yhä se heimossa elävä kivikautinen metsästäjä-keräilijä, nyt vain uusissa vaatteissa.

Ja nykyään radikaali vasemmisto, humanismi ja sosialismi eivät tunnu hyväksyvän koko evoluutioteoriaa ollenkaan, tai ainakaan sen soveltamista ihmisen psykologiaan ja sosiologiaan.

Ja vaikka perinteisesti sosialistit ovat olleet materialisteja, myös tässä on tapahtunut 180 asteen käännös: sikäli kuin materialismilla voi tarkoittaa käsitystä, että ihmisen aivotkin ovat tulosta fyysisesti todennettavasta kehityksestä, sosialisteista on nyt tullut pikemminkin idealisteja tai jonkinlaisia uuskartesiolaisia dualisteja: kehomme ehkä vielä on evoluution sopeutumaa, mutta ihmisen mieli ja ajatusmaailma ainakin on tästä ainutlaatuinen ja omalakinen poikkeus.

Vielä yksi kiinnostava muutos on evoluutioteorian suhde uskontoon. Nyt on vallalla esim. joidenkin militanttien ateistien lanseeraama näkemys siitä, että evoluutio ja uskonto olisivat luontaisesti ristiriidassa. Mutta 1800-luvulla kuten nytkin tilanne ei ollut näin yksioikoinen. Monet uskonnolliset ajattelijat toivottivat jo silloin evoluution tervetulleeksi. Evoluutio oli osoitus siitä tavasta, jolla Jumalan luomistyö näyttäytyi luonnossa. Jumalahan oli ollut tapahtumien alkuperäinen, primaarinen syy pikemminkin kuin proksimaattinen tai sekundaarinen syy jo keskiajalta Tuomas Akvinolaisesta alkaen. Eli Jumala pikemminkin laittaa tapahtumaketjuja liikkeelle, kuin puuttuu joka ikiseen maapallolla tapahtuvaan putoavaan lehteen. Tähän evoluutio sopii mainiosti. Jumalan ihmiselle antama järki oli siinä saavuttanut merkittävän voiton luomakunnan ymmärtämisessä. Alister E. McGrath, teologi ja fyysikko, kirjoittaa, että nykyhetken paradoksi on siinä, kuinka darwinismi on tarpeettomasti leimattu ateistiseksi*.  Todellisuudessa darwinismia voidaan pyöritellä niin, että se näyttää olevan täysin linjassa kristinuskon kanssa tai se voidaan saada näyttämään sille täysin vastakkaiselta. Ja sen lisäksi näiden voidaan nähdä vain käsittelevän asioita eri keinoin ja eri lähtökohdista, kuten vaikka psykologia ja kemia, tai lihapullat ja kahvi.

Nykyään kristinusko ja evoluutio ovat samalla puolella: Molemmat uskovat, että ihmisluonto on enemmän tai vähemmän pysyvä. Vastapuolella taas ei uskota ihmisluontoon, vaan siihen että ihmisluontoa voi edistää ja kehittää haluamaansa suuntaan, koska todellisuus on sosiaalisesti konstruoitavissa. Jälkimmäinen on Ranskan vallankumouksen ihmiskäsitys, ja se on sama kuin totalitaarisen diktatuurin edustaja O’Brienilla, joka kiduttaa päähenkilö Winstonia George Orwellin romaanissa 1984:

Me hallitsemme materiaa, koska me hallitsemme mieltä. Todellisuus on pääkallon sisällä. Opit tämän vielä, Winston. Ei ole mitään mitä emme voisi tehdä. … Sinun pitää päästä eroon noista 1800-lukulaisista käsityksistä, että on olemassa luonnonlakeja. Me teemme luonnonlait. (Suomennos omani)

Kun ei ole pysyviä luonnon- tai Jumalan lakeja, on vain tottumuksia, ja näille voi tehdä mitä haluaa:

Me rikomme jo tottumuksia, jotka ovat selvinneet Vallankumouksesta. Olemme katkaisseet yhteyden lapsen ja vanhemman välillä, miesten väliltä, miesten ja naisten väliltä. Kukaan ei enää uskalla luottaa vaimoon tai lapseen tai ystäväänsä. Mutta tulevaisuudessa ei ole vaimoja tai ystäviä. Lapset erotetaan vanhemmistaan syntymässä kuten munat kanalta. Seksivaisto pyyhitään pois. Lisääntymisestä tulee muodollisuus kuin säännöstelykortin uusimisesta. … Lojaalisuutta ei enää esiinny, paitsi lojaalisuutta Puoluetta kohtaan. … Kauneuden ja rumuuden välillä ei enää tehdä erottelua.

Osa tästä sopii Neuvostoliiton kaltaisiin yhteiskuntiin, osa myös muutettavat muutettuna omaamme.

Päähenkilö Winston kuitenkin väittää, että tämä ei onnistu ikuisesti: että jokin ihmisessä vielä kapinoi tätä vastaan, jokin itse elämässä. Mihin O’Brien vastaa kertomalla Isoveljen ihmiskäsityksen:

”Me kontrolloimme elämää, Winston, sen kaikilla tasoilla. Sinä kuvittelet että on olemassa jotain sellaista kuin ihmisluonto joka tyrmistyy siitä mitä me teemme ja kääntyy meitä vastaan. Mutta me luomme ihmisluonnon. Ihmiset ovat loputtomasti muokattavissa.”

***

 * A. E.McGrath: Kristillisen uskon perusteet. Muita lähteitä S.Pinker: The Blank Slate ja poliittista historiaa.

 

Päivällinen Tapiolassa II: Lihaliemi, rakastettuni

Ensimmäinen osa Päivällinen Tapiolassa -sarjaa on täällä.

Anteeksi muodikas anglosaksinen ilmaisu, mutta mikä on enemmän win-win kuin lihaliemi?

Lihaliemi on käytännössä lihansyönnin sivutuote, koska luita ei voi sellaisenaan syödä. Lihaliemi on sekä ekologista, herkullista että terveellistä. Oli ruokavaliosi sitten mikä tahansa, kenenkään mielestä lihaliemi ei ole haitallista. Keittiömestarit tietävät, kuinka tärkeää liemi on ruoan maulle, mutta harva tietää lihaliemen olevan hyvin ravinteikasta – ja vielä harvempi tietää, että maku johtuu ravinteista.

Senkin takia on sääli, ettei lihalientä arvosteta. Nykyään aito lihaliemi korvataan esanssikuutiolla, joka on kemiallinen huijaus. Makuhermoja ehkä onnistuu huijaamaan, mutta soluja ei voi huijata: keho tunnistaa lihaliemikuutiot lisäaineiksi ja lihaliemen mitä oivallisimmaksi ravinnoksi. Lihaliemi ansaitsisi melkein oman paikan ruokaympyrästä.

P1030224

Monipuolinen ruokavalio tarkoittaa sitä, että syödään eläimistä kaikki osat. Me ihmiset muodostumme samoista aineista kuin eläimetkin. Meidän luustomme ja nivelemme ja rustomme ja ihomme esimerkiksi on tehty samoista ravinteista kuin lehmän ja kanan. Koska harvemmin kaluamme luita, luiden ravinteet on mahdollista nauttia keittämällä niistä lientä. Keittämisessä vesimolekyylit toimivat kuin pieninä sahoina, jotka irrottavat luusta, nivelistä, rustosta ja nahkasta ravinteita, jotka ovat hieman erilaisia kuin lihaslihassa. Lihaliemen tärkeimpiä ravinteita ovat:

– Kollageeni. Se on yleisin proteiini meidänkin kehomme tukikudoksessa, luissa, rustoissa, suonistossa, ihossa ja hiuksissa. Kollageeni hajoaa mm. gelatiiniksi eli liivatteeksi. Liivate on hydrofiilista, eli sitoo vesimolekyylejä. Juuri tämän takia sen väitetään olevan erityisen hyväksi ruoansulatukselle ja suolistolle.  Ehkä siksi sairastaville ennen tarjottiin kanakeittoa. Muuten, selluliitti aiheutuu kollageenin tuhoutumisesta.

– Glykosaminoglykaanit, joista yleisimmät ja kuuluisimmat ovat glukosamiini, kondroitiini ja hyaluronihappo. Näitä ostetaan tabletteina erilaisiin nivelvaivoihin ja läiskitään iholle voiteina.

Glukosamiinia ja kondroitiinia myydään nivelvaivoihin lisäravinteina nykyään reseptilläkin.

– Mineraaleja: kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa, fosforia jne. Lihaliemi olisikin vegaaneille hyvä maidoton keino saada kalsiumia ruokavalioonsa.

Se, että emme enää keittele luusoppaa, on täysin mahdollisesti osasyy siinä, että niin monet kärsivät selkä- ja nivelvaivoista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista, reumasta, selluliitista, ennenaikaisesta ryppyyntymisestä, hauraista hiuksista ja ruoansulatusvaivoista. Perheellisen kotikokin tehtävä taas on syöttää kasvaville lapsille runsaasti lihalientä tukemaan näiden luuston ja muun tukikudoksen kasvua.

*

Lihaliemi on helppo tehdä. Laitetaan luita vesikattilaan, sekaan joitain juureksia, tilkka etikkaa ja keitellään. Etikan tarkoitus on tuoda liemeen happamuutta, makuun se ei vaikuta. Happamuus imee luista mineraaleja tehokkaimmin. Kemiajuttuja.

Liemi kiehautetaan. Ennen kiehumista pinnalle alkaa nousta vaahtoa. Vaahto tulee kuoria pois reikäkauhalla. Kaikki painottavat tätä, joten uskotaan kerrasta.

P1030027

Kuorimisen ja kiehauttamisen jälkeen laita liesi pienelle. Hiljaista porisuttelemista jatketaan vaikka yön yli tai kahdenkin. Kanaliemelle riittää vähempikin, ja kalalientä ei yleensä keitellä joitain tunteja pitempään. Monet kokit, kuten Fergus Henderson, tekevät liemet parin tunnin keittelyllä, mutta kun on aikaa keitellä pitempään, liemeen saa enemmän ravinteita ja makua.

Luiksi käy mikä vain. Erityisen nivelikkäät ja rustokkaat palat ovat parhaita. Härän häntää laitan yleensä aina mukaan, siitä irtoaa tuhti liemi. Sian luita ei jostain syystä kukaan käytä, joten jääkööt. Kun keittää kokonaisen kanan, lihat voi ruotia välissä pois luista ja jatkaa luiden keittelyä vielä liemeksi. Juureksina käyvät esim. porkkana, sipuli, palsternakka, purjo, lanttu, juuriselleri, jne. En yleensä laita mausteita liemeen, että se jää monikäyttöiseksi eri ruoanlaittoihin, mutta persiljaa, laakerinlehtiä, pippureita ja suolaa voi käyttää.

Tältä valmis liemi näyttää purkkeihin kaadettuna. Keitellyt luut ovat kauniin kaluttuja ja huomattavasti haurastuneita. Kananluut napsuvat heti poikki. Tämä on nopeutettua osteoporoosia. Mineraalit liukenevat luista liemeen ja ovat valmiita ruoaksemme.

P1030030

Rasva kohoaa purkin pinnalle. Varsinkin kanaliemistä kuorin rasvan roskiin, sillä kanan monityydyttymättömät rasvahapot tuskin kestävät vuorokauden porisuttelua. Väristä päätellen tässä on mukana ollut porkkanan karotinoideja.

Kun liemen viilentää jääkaapissa, se parhaimmillaan hyytyy. Se johtuu sen sisältämästä liivatteesta. Siitä tietää onnistuneensa.

P1030054

Liemen voi pakastaa vaikka annospusseissa. Luista parhaat voi laittaa pakkaseen käytettäväksi uudelleen. Minulla on aina valkoisen lihan luita, punaisen lihan luita ja kalanruotoja omissa pusseissaan pakkasessa. Äyriäisistä saa myös hyvää lientä.

046 

Miten käyttää lihalientä?

– Keitot tehdään liemeen. Kalakeitto kalaliemeen, kanakeitto kanaliemeen, lihat lihaliemeen. Jos keittoa ei tehdä liemeen, se on vain ruokaa, johon on kaadettu vesilasi. Halvat ravintolat, koulukeittiöt, laitoskeittiöt, ym. tekevät vesikeittoja huijatakseen ihmisiä. No joo, voi tietysti olla, että nämä vesittäjäkokit eivät ole huijareita vaan ihan vain ammattitaidottomia, ja he luulevat keiton tarkoittavan vedellä jatkettua ruokaa.

– Pataruoat kannattaa tehdä liemeen. Kuvan karjalanpaistin liivate alkaa jäähtyessään muodostaa riitettä. Siitä erottaa, ettei sitä ole tehty veteen. Jääkaapissa paisti hyytyy huomiseksi.

016

– Liemessä voi keittää vaikka mitä. Pavarotti keitti pastansakin lihaliemeen. Meillä ei syödä pastaa, mutta riisin keittoveteen laitan aina pussin kanalientä. Pataruokiin taas lisään mahdollisen riisin suoraan pataan ruoanlaiton loppuvaiheessa, jolloin tästä muutoin melko tyhjästä tärkkelyksestä tulee tavattoman maukas lisuke ja lisäenergian lähde.

011– Jos lihalientä keittää kasaan, eli antaa siitä haihtua vettä, syntyy ns. demi-glace, eli valmis, tiviis kastike lihalle. On harvoja valopilkkuja maassamme, että kaupasta saa ostettua myös oikeaa lihalientä ja demi-glacea valmiina! Puljonki tarjoaa erilaisia liemiä litran ja puolen litran tetroissa. Demi-glacea 2 tai 2,5 dl tetroissa tarjoavat HK ja Portti. Nämä kaikki on tietääkseni tehty keittelemällä luita kasvisten ja mausteiden kanssa.

Vertailun vuoksi Knorrin ”lihaliemikuution” ravintosisältö:

Suola, hiivauute, kasvirasva, maltodekstriini, sipulijauhe 7%, sokeri, naudanliha 1,7%, persilja, porkkana, valkosipuli, mausteet ja yrtit.

Hiivauute tarkoittaa usein natriumglutamaattia. Ravintosisällöthän listataan suuruusjärjestyksessä, joten tämä liemikuutio on käytännössä vain suolaa, natriumglutamaattia, kasvirasvaa (kovetettua? osin kovetettua transrasvaa?) sekä maissitärkkelystä.

Viikonloppu on oivallista aikaa laittaa liemi porisemaan!

Jos olet niin fiksu, mikset ole onnellinen?

Otsikon kysymystä olen joutunut kysymään itseltäni. On todennäköisesti niin, että toiset meistä on ohjelmoitu luonnostaan onnelliseksi ja toisille se on kovan työn takana. Toiset syntyy meistä riemuun / ja toiset murheeseen sanoi runoilija, ja niinpä perusonnettomien ihmisten ei ehkä kannata etsiä neuvoa niiltä, jotka ovat aina iloisia: meidän tulisi etsiä apua niiltä, jotka ovat etsineet ja onnistuneet löytämään keinoja luoda raskaasta elämästä tyydyttävää.

Olen selaillut onnellisuuden psykologista tutkimusta jo pitempään. Nostan tässä tapausesimerkiksi yhden tutkijoiden opastuksen siitä, miten tulla onnelliseksi. Se on Berkeleyn yliopiston tiedekeskuksen kiteytys 6 Habits of Happiness:

327955_2344168290088_1426428702_31832561_941837736_oKuusi käytännön tapaa, joilla tulla onnelliseksi, ovat näiden tutkijoiden mielestä: Kiinnitä huomiota nykyhetkeen; Pidä ystävät lähellä; Muista kiitollisuus; Liiku; Unohda kaunat ja Harjoita kiltteyttä.

Minua kiinnosti se, kuinka lähellä nämä ovat uskonnollisia opetuksia.

Joten ajatuskokeeni ja työhypoteesini on tässä:

Mitä jos uskonto onkin oppi siitä, kuinka tullaan onnelliseksi?

Monien mielestä kysymys on typerä, koska vastaus on no totta kai, ja joidenkin mielestä kysymys on typerä, koska vastaus on höpsis. Olen itsekin sitä mieltä, että olen typerä. En ymmärrä miksi minulla kesti niin kauan keksiä tämä kysymys. Olen esimerkiksi ollut valmis hyväksymään tämän väitteen buddhalaisuudesta ja stoalaisuudesta, mutta jostain syystä en kristinuskosta. Minun vertaispiirissäni on ollut hyväksyttävämpää meditoida ja joogata kuin rukoilla.

Syy lienee se, että olen joutunut kuulemaan niin paljon uskontovastaista teoriaa, joka on nimenomaan kohdistanut halveksintansa omaan kristilliseen perinteeseemme. Jos olet altistunut tälle, olet mielessäsi jo käynyt läpi vastaväitteitä kysymykselleni: että satoja vuosia sitten oli kamalia ristiretkiä ja sekö tekee onnelliseksi, ja sitten on lahkoja jotka ahdistavat ja huijaavat ihmisiä ja niin edelleen. Olet siis oppinut kristillisestä perinnöstäsi lähinnä ne negatiiviset asiat.

Mutta tästä tutkijoiden listasta ainakin viisi kohtaa on hyvin keskeisellä sijalla kristillisessä opetuksessa.

Pay Attention/Kiinnitä huomiota nykyhetkeen. Kehoitus pysähtyä ja muistaa nauttia luomistöistä kuten luonnon kauneudesta on yleinen kristillisessä kirjallisuudessa. Jeesuksen kehotus katsoa kedon kukkia ja taivaan lintuja kirvoitti Sören Kierkegaardinkin kirjoittamaan aiheesta vuolaita opetuksia. Psykologinen tutkimus läsnäolon puolesta on melko vakuuttavaa.

Keep Friends Close/Pidä ystävät lähellä. Puolet uskonnosta on opetus uskovien yhteisön tärkeydestä. Seurakunnan tärkeydestä. Kaipuu läheiseen samanmielisten yhteisöön ei ole tietenkään kadonnut meistä mihinkään, ja toteutamme sitä mm. kokoontumalla palvomaan rokin ja fudiksen yhteisiä idoleitamme. Tämä on ehkä eniten unohdettu maallistuneessa, moniarvoisessa yhteiskunnassamme, mutta ei sen tarvitse olla. Ja toisaalta se tärkein oma yhteisö, perhe, on kristillisten arvojen ytimessä.

Give Thanks/Muista kiitollisuus. Kiitollisuus on uskonnon perusopetuksia: kiitollisuus siitä mitä meillä on ja huomenna ehkä ei, kiitokset alkavasta päivästä ja loppuneesta päivästä. Fyysiseksi instituutioksi tämä vakiintuu rukouksessa: ruokarukouksessa, iltarukouksessa, rukouksissa muiden ihmisten puolesta.

Drop Grudges/ Unohda kaunat. Anteeksianto ja toisen posken kääntäminen,  uusitestamentillinen armo, ”suo minun rakastaa vihamiestäni”. Olen taistellut tämän käsitteen kanssa paljon, sillä niin käsittämätön se on. Luulin ensin, että se on kiinnostava vain siksi, että se on intuitionvastainen, mutta olin silloin nuori. Nyt olen alkanut ymmärtää, että niin käsittämätön opetus kuin armo on, sitä viisaampi ja tärkeämpi se taitaa olla. Armo on varmaankin yksi vallankumouksellisimmista asioista, joihin ihminen on ikinä pystynyt, ehkä jopa ainoa. Se on pystynyt johonkin mahdottomaan – muuttamaan ihmisluontoa, ohjelmoimaan ihmistä uusiksi. Kristillistä ihmistä. Armo on nimenomaan sellaista viisautta, jota ihminen yksin harvoin keksii. Se on vaikeaa, mutta onneksi kristitty harrastaa armoa myös itseäänkin kohtaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että kristinusko on osaltaan tehnyt lännestä suuren, ja oppi armosta paitsi Jumalan armona ihmistä kohtaan, myös ihmisten armosta toisia kohtaan, on ollut erityisen tärkeä nostamaan meitä barbariasta, jalostamaan meitä, tekemään elämästä ja yhteiskunnista vähän parempia. Yhteiskunnallisella tasolla se karsii machoväkivaltaa ja tribaalisia koston kierteitä, jotka molemmat ovat sivilisaation vihollisia. Yksityisellä tasolla se piru vie helpottaa. Jos koetan rakastaa vihamiestäni, en koskaan onnistu siinä, mutta en myöskään enää kärsi yhtä näännyttävästä vihasta häntä kohtaan. Hänen valtansa minuun vähenee.

Practice Kindness/ Harjoita kiltteyttä. Altruismi sisältyy suunnilleen kaikkiin uskonnollisiin opetuksiin. Jeesuksen kehoitus ”Kieltäkää itsenne” ja rukous ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot” tarkoittavat samaa kuin itämaisen filosofian opetukset siitä, että omien halujen perässä juokseminen tuottaa meille kärsimystä. Paremmaksi ihmiseksi harjoitteleminen on siis onnellisuuden tavoittelua? Se siis kannattaa minullekin, ei vain niille muille? Kiitos Nietzsche, että johdit minut harhaan noin 15 vuodeksi.

– Kuudetta opetusta Keep Moving ei tarvinnut uskontoon sisään koodata, sillä hyötyliikuntaahan tuli niihin aikoihin riittämiin…

*

Jos haluat tulla vähän onnellisemmaksi, kumpi vaikuttaa todennäköisemmin kokeilemisen arvoiselta: Jokin psykoterapeuttinen koulukunta, joka on auttanut tuhansia ihmisiä vuosikymmenien ajan? Vai sellainen koulukunta, joka on auttanut miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä vuosituhansien ajan? Objektiivinen tarkkailija laittaisi rahansa heti jälkimmäisen puolesta. Jälkimmäinen on tietysti kristinusko.

Paitsi että kristillisyys voi tehdä meistä vähemmän barbaarisia ihmisiä, tämän päälle, tämän takia ja tämän lisäksi se voi tehdä meistä onnellisempia.

Varmaankaan eivät kaikki ihmiset tähän tarvitse uskontoa. Osa ihailee katuojastakin tähtitaivasta. Osa taas tuskin tulee koskaan onnelliseksi, ellei liity johonkin itseään korkeampaan.

Päivällinen Tapiolassa I: Arkiruokaa

Minun on jo vuoden verran pitänyt kirjoittaa blogipostaus nykyisestä ruokavaliostani, jotta voisin jatkaa siitä kokkailukuvilla. Ruokavaliopostaus puuttuu yhä, mutta nämä ruokakuvat oikeastaan hoitavat samaa asiaa paljon värikkäämmin. Valokuvani tosin ovat mitä ovat, koetan petrata.

Laitan meidän perheen ruoat enimmäkseen itse. Nykyaikana keittotaito on eloonjäämistaito. Keittotaito estää meitä myymästä elämäämme halvalla. Valmisruoka on tehty halvimmin mahdollisin keinoin halvimmista mahdollisista aineksista halvinta mahdollista elämää varten – ja kun sanon ’halpa’, puhun enemmästä kuin rahasta. Eines edustaa luopumista ja alennustilaa: tämän arvoinen olen. En paljonkaan. Robotti suoltaa minulle tämän monivärisen muovipussin, jota harhaan johdettuna nykyihmisenä luulen ruoaksi, koska se näyttää ruoalta. Se on laskelmoitu ruoan korvike. Tehtaissa voi tehdä muttereita ja Barbeja ja selluloosaa, mutta ruoka ei tule tehtaista.

Ruoan laittaminen on teko, joka edustaa ja lisää rakkautta ja vapautta, itsenäisyyttä ja itsekunnioitusta.

Miten kehitykseen uskovat ihmiset selittävät sen, että me syömme eineksiä ja ennen syötiin ruokaa? Vaikka ennen oltiin köyhempiä? Ja tehtiin pitempää työpäivää? Silti syötiin ruokaa? Ja nyt syödään eineksiä? Miten tämä on edistystä?

Saarna ohi, kuviin! Arjen päivällisiä tiedossa tässä ensimmäisessä osiossa.

*

Sitten kun kirjoitan bestsellerini Unveiling the Seven Secrets They Don’t Want You to Know on How to Take Charge of Your Radiant Health – sitten kun kirjoitan sen, niin yksi säännöistä tulee olemaan, että aina kun kaupassa on tuoreita muikkuja, osta. Muikku on ehkä paras kala, mitä meille on tarjolla, asian kaikki puolet huomioiden. Ja hyviäkin ovat. Tässä höyryävät suoraan pannulta. Rairuohot ovat vain koristeita. Kuva on siis pääsiäiseltä.

P1020729

Tässä on caesar-salaatti, tai se olennainen. Salaatin ja kananviipaleet voi kuvitella, mutta caesar-salaatin clou on tietysti sen omintakeinen kastike, ja siihen tulee näitä. Anjoviksen sijasta käytän ihan sillejä, parmesaania halvempaa on Grana Padano, ja sitruunamehu on tässä kelvollinen korvike tuoreille sitruunoille.

P1020782

Jauheliha on arjen sankari. Siitä tulee vaikka nopea burgeri. Jos haluaa vaihtaa vähän makua terveellisyyteen, niin laittaa sämpylän tilalle salaattia. Ketsuppi on sokeritonta, se on paras tuntemani käyttö stevialle.

P1020779

Punajuuripaistos. Kilo raastettua punajuurta, vähän vähemmän naudan jauhelihaa, Aura-juustoa ja jogurttia, valkosipulia ja persiljaa. Ei tarvitse sitten säikähtää, kun aamulla ulos tulee punaista, se on vain betaniinia.

P1020719

Vielä yksi jauheliharuoka, tämä yleensä karitsasta. Musaka. Resepti on alun perin karppaus.infosta, mutta kehitin tätä nopeammaksi valmistaa: munakoisot kannattaa itkettää suolalla, mutta niiden paistaminen ei minusta ole vaivan väärti. Sipuli on tällä kertaa tarpeeton, ja tomaattipyrettä kannattaa laittaa paljon. Taistelu musakan puolesta on taistelua vetisyyttä vastaan: olen joskus paistanut tomaattimurskaa saadakseni siitä vetisyyttä pois. Mutta tämä on makuasia.

P1020686Perheessäni on kasvavia lapsia sekä hoikkia aikuisia, joten hiilareita ei ole tarvis asettaa täyspannaan. Niinpä päivällisellä menee esim. perunaa. Jotkut ovat ehkä turhankin tarkkoja tuomitsemaan perunan kategorisesti. Peruna on aika harmiton ja vieläpä edullinen, eikä siinä edes ole paljon tärkkelystä. Erityisen ravinteikas se ei ole, ja melko mautonkin usein, mutta joihinkin ruokiin mauton tärkkelyspitoinen lisuke sopii. Ostan usein multaista luomuperunaa pahvipussissa, koska ne ovat maukkaita ja väriltäänkin kauniin karoteenisia keltaisia. Tässä pari perunan kanssa tarjoiltavaa ruokaa.

Tuoretta kuhaa, hollandaise-kastiketta ja paljon tilliä. Hollandaise-kastike on sivilisaation kauneimpia saavutuksia, ja vain houkka kieltäytyy ottamasta tätä lahjaa vastaan.

P1020780Läskisoosi. Tosin kiitos suomalaisen ruokakulttuurin tuhonneen low fat -ideologian en edes tiedä, miten perinteinen läskisoosi tehdään. Eli oikeasti tämä onkin luomupossunkylkeä ja kantarellikermakastiketta. En ole iso porsaan ystävä, osin siksi, että halvalla tuotettu tehosika maistuu usein jotenkin pistävän stressiseltä. Suuri osuus on varmaankin sian rehulla, joka on viljaa, rypsiä ja soijaa, eli huonointa millä elossa pysyy. Seurauksena sianlihassa on myös turhan paljon omega-6-rasvahappoja. Nykyään saa kyllä jo herkullista porsastakin, ja usein se on luomutuotantoa.

P1020995 Kalakeitto, mateesta tällä kertaa, sekalaisia juureksia. Liemi on kalaliemi, ja takarivin kolme kovaa kaveria (suolakurkkuliemi, thai-kalakastike ja kerma) odottavat vielä pääsyä lautaselle.

Suolakurkuthan tehtiin ennen fermentoimalla eli maitohappokäymisellä, jolloin ne olivat luonnon omia maitohappokapseleita. Sitten kyyniset markkinamiehet keksivät tehdä huonompaa halvemmalla ja tuli ”herkkukurkut” ja ”voileipäkurkut”, jotka säilöttiin viinietikkaan tai brutaaleimmillaan sokeriin. Näin säästettiin tuotantokustannuksia ja saatiin ihmisiä huijattua, mikä tuo aina hymyn einestehtailijoiden huulille. Samaan aikaan ihmisiltä voitiin viedä lisää rahaa myymällä maitohappobakteerit erikseen pillereinä. Oikeita suolakurkkuja saa onneksi vielä marketeista paljuista tai sitten venäläisinä tölkkeinä. Kun ei enää saa, toivo on menetetty. Kalaruoissa korvaan osan suolasta usein thai-kalakastikeella, joka on muuten sekin fermentoitu.

P1030235Thairuoka on aasialaisista suosikkini. Tässä on wokkiin menossa kasviksia ja kookoskermaa kokonaisena keitetyn broilerin kanssa. Ja tietysti thai-kalakastiketta. Vihreä valmistahna on Thaimaan-tuliainen.

P1020692Tällä on joku ranskalainen nimikin tällä makupohjalla, jota aluksi paistellaan ja johon sitten lisätään kaikki muu. Se tässä. Sitruunaruoho, thaibasilika ja kaffirlimen lehdet tuovat loistavan thaimaun.

P1030215

Arkeenkin sopii kotijäätelö. Jäätelökoneesta tulee rakas ystävä, kun kerran erehtyy lukemaan kaupan jäätelöiden tuotelistaa. Oikeastihan jäätelössä on vain muutama ainesosa eikä sitä sokeriakaan kiloa tarvita. Kermaa, maitoa, kananmunankeltuaista, makeutus (esim. hunajaa, steviaa, dekstroosia ja/tai raakasokeria) ja päivän maku: marjajäätelöt ovat meillä varmaan yleisimpiä, mutta tällä kertaa maku on Jallu-rusina, sillä rommi oli loppu. Keltainen väri tulee luomumunien keltuaisesta. P1020731

Ruokasarjassa on luvassa seuraavia jaksoja:

* Lihaliemi, rakastettuni

* Pataruokakausi

* Punaisin liha – riista

* Sisäelimet eli Mitä Leopold Bloom söisi